Kuvia liikkarikerhojen tapahtumista
10.12.2009
Palloiluliikkareiden syyskausi päättyi pikkujoulujuhliin
Palloiluliikkareiden syyskausi päättyi sekä Pakilan, että Oulunkylän ryhmien pikkujoulujuhliin. Mielenkiintoisen liikunnallisen tehtäväradan suorittamisen jälkeen molemmissa paikoissa lapsien luokse saapui yllättäen joulupukki suoraan Korvatunturilta. Joulupukin kanssa käytyjen keskustelujen ja laulujen jälkeen olikin aika tutkia mitä joulupukin tuoma säkki sisälsi.
11.12.2008
Liikkarikerholaisilla pikkujoulutapahtuma
Liikkarikerhojen syyskausi 2008 päättyi iloiseen pikkujoulutapahtumaan, jossa juhlan lopuksi vieraili itse Korvatunturin joulupukki. Kuitenkin ennen joululupukin vierailua oli jokaisen liikkarilaisen selvitettävä 12 rastin tehtävärata. Ja mukaviahan tehtävät olivat, kun tällä kertaa lasten vanhemmatkin saivat olla kannustamassa lapsia tehtävien suorittamisessa. Kun sitten leikkivarjolla leikkimisen jälkeen lasten laulu kaikui salissa ja joulupukki kuuli kutsun ja saapui saliin. Eikä kauankaan kulunut kun jo lapset olivat pukin vierellä selittämässä kuulumisiaan. Ja varmasti mielenkiintoista oli se, mitä pukin tuoma säkki sisälsi.

13.5.2008
Palloiluliikkareiden kevätkausi päättyi ulkotapahtumaan Paloheinässä.
Palloiluliikkarit päättivät kevätkauden 2008 ulkoilemalla Paloheinän ulkoilumajalla. Ohjaajien johdolla leikittiin, pelattiin palloilla, etsittiin aarteita metsästä ja lopuksi pidettiin mehukestit.

13.4.2007
Noitakarnevaalit liikkarilaisilla
Pääsiäisen jälkeen, 12.4.2007 vietettiin palloiluliikkariryhmien yhteistä noitakarnevaalia.
Noitaradalla kokeiltiin omia liikkumisen taitoja ja kerättiin omalle noitalapulle rasteja suoritetuista tehtävistä.

18.1.2007
Koriksen alkeita
Ja ollaan sitä ehditty liikkarikerhoissamme leikin lomassa harjoitella koripallon alkeita.