Yleisurheilu ja hiihto
25.5.2011 |
|
![]() | ![]() |
28.5.2010
Yli 100 osanottajaa junnumaastoissa
Yli sata juoksijaa oli mukana sateisesta säästä huolimatta vuoden 2010 Paloheinän pokaalimaastojuoksuissa. Pakilan Visan yleisurheilujaoston järjestämät kilpailut kokosivat Pakilan visalaisten lisäksi ilahduttavasti osanottajia myös muista alueen seuroista. Myös Pakilan Visan 1996 poikien salibandyjoukkue ansaisee erityismaininnan, sillä maastoon oli saapunut kilvoittelemaan lähes kaikki joukkueessa pelaavat pojat.
Tulokset ja lisää kuvia tästä linkistä....
12.5.2009 |
|
21.5.2008 |
|
22.8.2007 |
|
7.6.2007 |
|
16.5.2007 Pakilan Visan yleisurheilukoulu alkoi keskiviikkona 16.5. Mukana on 15-20 lapsen ryhmä. Koska vanhempaan ikäryhmään tulijoita oli niin vähän, ryhmät yhdistettiin toistaiseksi. Yleisurheilukoulu kokoontuu keskiviikko-iltaisin toukokuun puolivälistä alkaen Oulunkylän urheilukentällä. Yleisurheilukoulu on tarkoitettu kaikille liikunnasta pitäville 7-12–vuotiaille. Koulu kokoontuu kesän aikana 10 kertaa. Yleisurheilukoulun tavoitteena on, että lapset oppivat iloisesti ja leikkimielisesti yleisurheiluun liittyviä perusasioita, kuten hyppääminen, heittäminen ja juokseminen. Yleisurheilukoulun ohjaajat ovat suorittaneet yleisurheiluohjaajakurssin. Yleisurheilukoulu on osa IF-yleisurheilukouluketjua. Lisätietoja yleisurheilukoulun omalta sivulta,
|
|











