SALIBANDYLIITTO JA PAKILAN LEIJONAT PALKITSI KARI VÄKIPARRAN

10.6.2006

Palkintoa Kari Väkiparralle jakamassa Suomen Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Ahde ja Salibandyliiton toiminnanjohtaja Jari Kinnunen.
Palkintoa Kari Väkiparralle jakamassa Suomen Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Ahde ja Salibandyliiton toiminnanjohtaja Jari Kinnunen.
Yksi monista Karin valmentamista joukkueista, Pojat D91/92 Tornados.
Yksi monista Karin valmentamista joukkueista, Pojat D91/92 Tornados.

Seuramme Pakilan Visan salibandyjaoston yksi ahkerista puurtajista, Kari Väkiparta on tämän kevätkauden päätteeksi saanut kaksi huomionosoitusta. Suomen Salibandyliitto palkitsi Karin vuoden junioritoimijana ja Pakinkylän Leijonat on palkinnut hänet alueen lasten ja nuorten hyväksi tehdystä merkittävästä nuorisotyöstä.

Salibandyliiton palkitsemisen perusteissa mainitaan mm. että Kari on osoittanut aktiivisuutta Salibandyliiton suuntaan junioreiden sarjatoiminnan kehittämiseksi. Hänen toimintatavoista huokuu pyrkimys ajatella yksittäisen juniorin hyvinvointia, ei joukkueiden kilpailullista menestystä. Kari Väkiparta on ollut organisoimassa myös junioriturnauksia.

Pakinkylän Leijonien palkitsemisessa on ollut mm. seuraavat perustelut:  Kari on valmentanut viime vuosien aikana useita poikien salibandyjoukkueita Pakilan Salipojissa ja Pakilan Visassa.  Tunnustuksen perusteluissa kiinnitetään edelleen huomiota mm. Karin kykyyn toimia nuorten parissa sekä toiminnan esimerkillisyyteen.  Saatu stipendi tullaan käyttämään kokonaisuudessaan Karin valmentamien joukkueiden hyväksi.

Onnittelut Karille palkitsemisista. Karin tuntien tiedämme kuitenkin varmasti, että suurin palkinto hänelle on ne lukuisat positiiviset muistot, mitä hän on itselleen saanut ahertaessaan lasten ja nuorten parissa. Toivottavasti jaksat vielä vuosia kerätä näitä positiivisia muistoja itsellesi Pakilan Visassa.