Dramatiikkaa Eskilstunassa: Viimeisten sekuntien korit toivat B-finaalipokaalin C-pojille

12.5.2014









EEM Basket Cupin finaalipäivästä muodostui ikimuistoinen Visan C-pojille. Viidessä tunnissa pojat saalistivat kolme voittoa kolmessa eri salissa.

Alkupaloiksi nautittiin Fryshuset pimeässä Torshargin luolassa 44-18.

Semifinaalissa upeassa Ellfolk Areenassa tarkasti heittänyt Brahe kiri visalaisten johdon ja vei ottelun korista poikki -jatkoajalle. Suomalaisten hermo piti. Pallo pelattiin Noelille korin alle ja varmasti levyn kautta hän nosti suomalaisille 30-28 -voiton. Ruotsalaisten törkeyksiinkin yltyneet nuoret fanit hiljenivät ja visalaisten voitontanssi kentällä alkoi.

Alle tunti oli aikaa siirtyä B-finaaliin Bollhusetiin. Matkalaukkuja hinaten ja banaania poskeen pistellen pojat saapuivat finaalipaikalle. Alkoi taistelu pokaalista.

Åkersbergan joukkue johti läpi koko ottelun, mutta kun aikaa oli jäljellä 1.19 Eemelin kolmonen vei visalaiset johtoon. Alkoivat hermojaraastavat viimeiset sekunnit. Lopulta tasatilanteessa viimeisellä sekunnilla Eikan pitkä syöttö löysi Sashan korin alta ja ajassa 0.2 häntä rikottiin.

Seurasi kaksi vapaaheittoa, joista jälkimmäisen Sasha pisti varmasti pussin pohjalle! Koriluvuin 37-36 pääsivät Pakilan Visan c-pojat juhlimaan villisti haluttua pokaalia.

Viimeinen jännitysnäytelmä koettiin, kun aikataulujen venymisen takia oltiin vähällä myöhästyä lentokoneesta, mutta kuten koko turnaus, lopulta kotimatkakin meni nappiin.

Tarkempi matkakuvaus tulossa C-poikien sivulle lähipäivinä.