Minitytöille (05) pronssia 3.divarin Aluefinaaleista

24.4.2016








Visan minitytöt olivat taistelleet itsensä täpärästi aluefinaaleihin, jotka pelattiin Summahallissa Espoossa 23.-24.4.

Lauantain välierässä Visa kohtasi LePy:n. Osa pelaajista taisi muistella menneen talven kohtaamisia ja usko voiton mahdollisuuksiin oli aluksi heikkoa. Peli alkoi kuitenkin sujua ja hyvän puolustuksen päätteeksi päästiin päättämään myös taidokkaita koreja. Välillä espoolaiset nykäisivät karkuun, mutta aina sitkeät visalaiset pääsivät takaisin kantaan.

Lopulta oranssipaidat kuitenkin kuittasivat 47-42 voiton ja paikan sunnuntain finaaliin.

Pakilan Visan vastustajaksi pronssiotteluun tuli Helmet. Viimeinen runkosarjaottelu oli päättynyt Helmien 12 pisteen voittoon, mutta nyt meno oli toisenlaista. Pienen alkujännityksen jälkeen peli alkoi sujua ja kaikki pelaajat pääsivät näyttämään parasta osaamistaan.

Lopputuloksena Visan voitto 56-31 ja voitontanssi oli valmis alkamaan. Palkinnoksi kauden uurastuksesta tyttöjen kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit.