JOULUPUKIN HAASTATTELU

18.12.2003


Nettisivujemme toimittaja kävi oikein Korvatunturilla kyselemässä Joulupukin liikuntatottumuksista. Eipä olisi uskonut, mutta pukki on tainnut olla melkoinen tekijä pelikentillä.

Päätimme selvittää joulupukin liikuntatottumuksia ja suuntasimme kohti Korvatunturia. Kylmä pohjoistuuli oli meitä siellä vastassa, kun astelimme joulupukin pajakylän päärakennukseen. Siellä vilisi paljon tonttuja työn touhussa, sillä olihan vuoden kiireisin aika meneillään. Suuren tuvan perältä löytyi ovi, jonka takana itse joulupukki kirjasi muistiin jotain asioita. Ei muuta kuin rohkeasti kyselemään:

Päivää joulupukki, mitenkäs joulun odotus sujuu?
Hyvinhän tuo, samanlaistahan tämä on joka vuosi.

No onkos kiltteyttä ollut maailmalla?
Kyllähän sitä, ainakin noilla lapsilla. Aikuiset nyt hieman hölmöilevät, lähinnä tuolla suuressa maailmassa.

Onko pukki pysynyt terveenä?
Kyllä sitä melko hyvin. Mitä nyt muutama flunssanpoikanen on silloin tällöin ollut. Pukki näet pyrkii harrastamaan vielä vanhoilla päivilläänkin liikuntaa. Se pitää ainakin nivelet kunnossa.

Niin, mitäs liikuntaa sitä pukki harrastaa?
No, lähinnä sitä kävelyä keppien kanssa, josta kait pitäisi käyttää nimitystä sauvakävely. Se sopii meikäläisenikäisille ja varmaan vähän nuoremmillekin. Juu, ja harrastanhan minä tuota poroajelua, eikös sekin ole jonkinlainen liikuntamuoto. Eräänlaista pukin ralliajoa.

Mitäs mieltä pukki on noista joukkuepeleistä?
Kivojahan ne ovat. On sitä yhteen hiileen puhaltamista. Oli täällä meilläkin aikanaan oikein kori- ja lentopallojoukkue tonttujen kanssa. Nykyään niitä pelejä pelaavat vain nuoremmat tontut. Pukki silloin tällöin vierailee harjoituksissa valmentajan roolissa. Lähinnä tontut harrastavat näitä liikuntajuttuja kesäisin, kun nuo työtehtävät eivät ole päällimmäisinä mielessä.

Mikäs se mahtoi olla pukin parhaat ominaisuudet siellä koripallon puolella?
No sehän varmaan oli tuo pukin puolustus ja kyllähän ne vastustajajoukkueet puhuivat, että ovat ne pahoja nuo Korvatunturin kolmosheittäjät.

Mitäs muita lajeja tonttujoukot täällä harrastavat?
Juu, tietysti se on toi mutkamäkilasku tai paremmin sanottuna lautailu. Niitä lautoja tahtoo mennä kovasti myös lahjoiksi lapsille. Olkaa varovaisia rinteissä. Sitten tontut ovat löytäneet tuon sählyharrastuksen. Siinä on kuule kauhea vilinä kun kymmenet innokkaat tontut hosuvat mailoillaan pientä palloa kohti maaleja. Oon minäkin joskus ollut tuuraamassa maalivahdin hommia. Kivaa oli.

Siis vilskettä riittää. Mitä pukki haluaisi näin lopuksi viestittää Pakilan Visan jäsenille?
Tietysti se, että on tärkeää harrastaa liikuntaa lapsena ja monipuolisesti. Yrittää tehdä liikunnasta sellaisen elinikäisen harrastuksen. Urheilee tai liikkuu sitten tosissaan, tähdäten huipulle tai vain omaksi ilokseen ja kuntoa kohottaakseen, kannattaa aina pyrkiä säännöllisyyteen. Ja sitten tietysti, pitää muistaa aina ottaa toiset huomioon. Urheilusta saat varmasti itsellesi elinikäisiä ystäviä. Niin minäkin olen saanut.

Kiitos pukki haastattelusta ja Hyvää Joulua.

Kiitos, kiitos. Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille Visalaisille.

Hsu