AARNO SUOMELLE KULTAINEN ANSIORISTI

10.4.2005

Ansioristin luovutti TUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Seppälä.
Ansioristin luovutti TUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Seppälä.

Ansiomerkkien saajia piirikokouksessa.
Ansiomerkkien saajia piirikokouksessa.
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.

Pakilan Visan kunniapuheenjohtaja Aarno Suomelle luovutettiin torstaina 7.4. TUL:n Suur-Hgin piirin piirikokouksessa Opetusministeri Tanja Karpelan myöntämä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi. Ansioristi kultaisena annetaan erityisen suurista ansioista valtakunnallisen liikuntatoiminnan hyväksi tehdystä työstä.

Aarno Suomi, eli visalaisten paremmin tuntema Arska, tuli Pakilan Visan toimintaan mukaan vuonna 1958. Tähän ajanjaksoon mahtuu puheenjohtajana toimiminen 7 vuotta, sihteerinä 6 vuotta, rahastonhoitajana 10 vuotta sekä kassanhoitajana 40 vuotta. Seuran toiminnanohjaajana hän toimi 19 vuotta.

Arskan sydäntä on aina ollut lähellä yleisurheilutoiminta. TUL:n yleisurheilujaostossa hän toimi 12 vuotta ollen mm. TUL:n yleisurheilujoukkueiden johtajana useita kertoja eri Euroopan maissa. Hän toimi mm. yleisurheilutuomareiden pääkouluttajana 14 vuotta vuodesta 1973 lähtien. Hän oli mm. Helsingissä pidettyjen historian ensimmäisten yleisurheilun MM-kisojen kilpailuvaliokunnan jäsen ja ylitoimitsija. Myös Helsingissä 1971 pidetyissä EM-kisoissa hän toimi ylitoimitsijana.

TUL:n Liittoneuvostossa hän oli mukana kahdeksan vuotta 1975 lähtien. TUL:n Suur-Hgin piirin piirihallituksessa vuosina 1970-1989 josta puheenjohtajana neljä vuotta. Lisäksi hän oli TUL:n Suur:Hgin piirin yleisurheilujaostossa 18 vuotta josta puheenjohtajana kuusi vuotta. Muita luottamustoimia TUL:n Suur-Hgin piirissä olivat mm. koulutusvaliokuntaan kuuluminen ja nuorisojaostoon kuuluminen.

Kaikkien helsinkiläisten liikuntamahdollisuuksien parantamiseen Arska pääsi vaikuttamaan ollessaan Helsingin kaupungin liikuntalautakunnassa jäsenenä 12 vuotta. Stadion säätiön edustustossa hän toimi neljä vuotta ja Ol. Elannon ja TUL:n UE-toimikunnassa kahdeksan vuotta. 

Pakilan Visassa toimiessaan Arskan tavoitti usein hankkimassa talkootyöllä varoja seuratoimintaan. Lukuisia ovat ne illat mitä hän vietti veikkauksia vastaanottaessaan ensin Pakilan työväentalolla Lepolantiellä ja sittemmin Pakilan VPK:n talolla Pakilantiellä. Myös Bingotoiminnan vastuut johdattivat yli kahdenkymmen vuoden ajan Arskan Pakilan VPK:n talolle aina sunnuntai- ja joulunaikoihin myös keskiviikkoiltaisin. Samassa paikassa järjestettiin myös joulu- ja kevätmyyjäisiä, joiden järjestelyvastuut Arska kantoi.

Arskan tavoitteena on aina ollut tarjota alueen lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus harrastaa mielekästä liikuntaa kohtuullisilla kustannuksilla  hyvässä seurassa. Myös TUL:n toiminnan eteenpäinvieminen niin seura-, piiri- kuin liittotasollakin on saanut suuren panoksen Arskan toiminnassa.

Nyt 77-vuotias seura-aktiivi viettää ansaittuja eläkepäiviä. Pakilan Visan toiminnassa hän vielä tietysti haluaa olla mukana. Varsinkin näin kesän lähestyessä Arska nähdään puuhailemassa Pakilan Visan tukisäätiön hallinnoimalla Enäjärven rantatilalla Ojakkalassa. 

Arska on varmasti ansiomerkkinsä ansainnut. Onnittelut kaikkien Visalaisten puolesta.





Huom. Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi.