C-tytöillä huikea tahti Göteborgin Basketball Festivaleilla

24.5.2009



Koristytöt-95 ylittivät kaikki ennakko-odotukset yhdessä maailman suurimmista koristurnauksista Göteborgissa. Joukkue eteni A-finaaleissa kolmannelle kierrokselle neljällä voitolla, viimeisimpänä voitto nitro-ottelusta KFUM Blackeberg Rödiä vastaan 30-28. Vasta ennakkosuosikki Akropol BBK pudotti Pakilan tytöt jatkosta pistein 27-12.

Turnauksessa tytöt osallistuivat Girls U14 (1995) sarjaan. Sarjassa oli mukana 44 joukkuetta. Yhteensä turnauksessa pelasi peräti 467 joukkuetta. Neljän päivän uurastuksesta PakVi:n sijoitus oli A-finaalien kolmannella kierroksella asti eli yhteensä 5.-8.

Ensimmäisessä ottelussa Visan tytöt eivät saaneet peliään kunnolla käyntiin. Liekö vaikutusta tähän ollut mm. siinä, että ottelu pelattiin vahingossa liian isolla pallolla. Väkivahva Lindomen joukkue nappasi 22-15 voiton.

Torstain iltapeliin juoksi sisuuntunut suomalaisryhmä. Puolustus pelasi kuin unelma ja heitot upposivat kauniisti. Skuru IK:lle ei annettu mitään mahdollisuuksia ja PakVi:n voitto kirjattiin selvästi 37-10.

Alkusarjan ratkaisupelissä vastaan asettui tunnettu ruotsalaisseura KFUM Blackeberg, joka sai tällä kertaa tunnustaa ostosreissulla hyvin valmistautuneen Pakilan joukkueen paremmakseen 39-15. Peli oli suomalaisten hallinnassa ensimmäisestä sekunnista päätössummeriin asti. Tuloksena pääsy A-finaaleihin eli ylempiin play-offeihin.

Ensimmäinen A-finaaliottelu 08 Söder White Starsia vastaan oli täystyrmäys. Visalaiset eivät päästäneet tukholmalaisia yhteenkään kunnolliseen heittopaikkaan ja joukkue sai ensimmäisen erän aikana vain yhden korin! Oman lohkonsa tappioitta voittaneet ruotsalaiset olivat ihmeissään. Loppu meni nautiskellessa, heitot putosivat flow-tunnelmissa ja PakVi:lle kirjattiin makea 37-20 voitto.

Toinen A-finaaliottelu oli todellinen nitro-matsi. Ottelu KFUM Blackeberg Rödiä vastaan oli tasaisen hyvä. Levypallopelissä suomalaiset olivat parempia ja lopullisen niitin löi Emilie murtautumalla korille läpi vastustajan väsyneen puolustuksen. Lukemin 30-28 PakVi jatkoi tarunomaista taivallustaan.

Myöhäisottelussa vastaan tuli 95:n turnausvoittoa puolustava Akropol BBK. Erän verran suomalaiset pysyivät taitavien tukholmalaisten kyydissä, mutta lopulta peli päättyi 27-12. Visalaistyttöjen loppusijoitus oli upeasti 5.-8. Siis varsin hyvä kun sijoituksista taisteli tässä ikäluokassa siis 44 joukkuetta.

Sunnuntaina ennen kotimatkaa joukkue maisteli menestystään Paddan-risteilyllä ja Lisebergin huvipuistossa.