Koriksen B-pojille pronssia aluefinaaleissa

8.5.2011


Aluefinaaleihin osallistuivat Pakilan Visan lisäksi sarjan kakkoseksi tullut Porvoon Tarmo ja viidenneksi tullut Sykki. Ensimmäinen peli Porvoon Tarmoa vastaan oli tasaista vääntöä. Porvoon Tarmo oli kuitenkin parempi luvuin 66 - 59. Tosin apunaan Tarmolla oli muutama pelaaja ykkösdivarista. Myös Sykki oli ottanut mukaansa ykkösdivarin pelaajat eikä Visalla ollut mahdollisuuksia pelissä, vaikka pojat taistelivat hienosti. Peli päättyi Visan tappioon 59 - 82. Visan pojat pelasivat kuitenkin kauden parhaat pelinsä aluefinaaleissa ja saivat pronssimitalit kaulaansa.

Pakilan Visan 95-96 syntyneiden B-poikien nousujohteinen kausi päättyi siis Eteläisen alueen 3. divarin pronssijuhlaan. Joukkueen kehitys kauden aikana on ollut huimaa.

Syyskauden pari ensimmäistä peliä oli aikamoista roolien hakua. 95:t olivat aiemmin pelanneet aina 94:ten sarjassa ja olleet lyhyimpiä pelaajia. Nyt uudessa kokoonpanossa he olivatkin isoimpia. Kesti hetken ennen kuin "uudet" isot pelaajat oppivat käyttämään kokoaan hyväksi.

Kolmesta ensimmäisestä pelistä tuli tappio, tosin vastustajatkin olivat kolmos divarin kärkipäätä. Neljännestä pelistä pojat taistelivat 2 pisteen voiton, mikä avasi voittoputken. Viiden pelin voittoputki katkesi hieman harmittavasti, kun valmentaja joutui lähtemään ennen pelin alkua hakemaan yhtä puuttuvaa koriskenkää.  Kenkä  ja valmentaja saatiin paikalle pelin puolessa välissä, jolloin vastustaja johti peliä jo 17 pisteellä. Visan poikiin saatiin kuitenkin luotua vielä taisteluhenki ja alkoi kova takaa-ajo. Aika vain loppui kesken ja peli päättyi 9 pinnan tappioon.  Myös syksyn viimeisen pelin pojat hävisivät. Syksyn saldo kuitenkin 5 voittoa ja 5 tappiota, jolla irtosi sarjan 7 sija.

Syksyn pelit olivat sen verran lupaavia, että keväälle asetettiin tavoitteeksi pääsy neljän parhaan joukkoon ja aluefinaaleihin.

Kevään pelit sujuivatkin loistavasti yhtä peliä lukuun ottamatta. 11 peliä, joista 8 voittoa ja kolme tappiota. Kaksi tappiollista peliä olivat selkeästi parempien pelaajien voittoja, mutta yhden tappion mokasimme ihan itse huonolla pelillä.  Joka tapauksessa saavutimme tavoitteemme ja olimme kauden päättyessä sarjan kolmas.

Onnittelut pojille ja kiitos vanhemmille kuluneesta kaudesta.

Tässä vielä valmentajan näkemyksiä pojista:

Tommi: Joukkueen kapteeni ja mvp. Taitava joka osa-alueella ja uskomaton taistelija. Aluefinaaleissa vanhemmat palkitsivat tsempparilla. Koko seuran vuoden poikajuniori.
Tomay: Kolmostykki, joka oppinut haastamaan myös ajoilla. Pelasi upean aluefinaalin ja vanhemmat palkitsivat tsempparilla.
Matti: Levypallohai, näyttäviä ajoja ja hienoja syöttöjä, loistava pelisilmä.
Nico: Pippurinen puolustaja ja syöttöjen katkoja. 
Lauri T: Tehtailee nopeita hyökkäyksiä liukuhihnalta. Kauden tsempparipalkinnon saaja.
Topias: Upottaa kaukoheitot sisään tärkeissä paikoissa ja hyvä pallonriistäjä.
Lauri N:  Pitkä ja ulottuva pelaaja.
Juho: Rauhallinen pelaaja, jolta on alkanut löytymään taistelutahtoa.
Veikko: Kehittynyt erityisesti puolustuksessa.
Jesse: Pitkä pelaaja, joka nostanut hyökkäyslevypalloista pisteitä.
Emilie: Tyttö, joka pärjää myös pojissa. Oli vahvistuksena poikien peleissä. Koko seuran vuoden tyttöjuniori.

Jälleen loistava kausi, loistavat pelaajat ja loistavat tukijoukot!
Kaudesta kiittäen
Maarit Ince

 Tästä B-poikien sivulle....