Maunulan palloilukerhon ja Haagan salibandykerhon aloitukset siirtyvät viikolle 37

25.8.2021

Harrastustoimintaa koskevien AVI:n linjausten myötä palloilukerhon ja salibandykerhon aloitusaikaa on siirretty. Haagan salibandykerho alkaa 13.9.2021 ja Maunulan palloilukerho 16.9.

Aluehallintoviraston linjaukset eivät estä harjoittelun järjestämistä, joten toiminta voitaisiin käynnistää rajoituksista huolimatta. Palloilukerhossa ja salibandykerhossa toiminta on kuitenkin joukkuepalloilua, joten esimerkiksi pelatessa on mahdollista, että kahden metrin turvaväli ei toteudu koko ajalla. Koska rajoitukset estävät myös vanhempien osallistumisen toiminnan seuraamiseen, on kohtuutonta ajatella, että 5-6- tai 6-7-vuotiaat osallistujat voisivat omalla vastuullaan tehdä päätöksiä mahdollisista turvavälin rikkoutumisista.

Mikäli rajoitusten voimassaolo jatkuu 12.9.2021 jälkeen, aloitetaan toiminta rajoitukset huomioiden. Seura lähettää kerhoja koskevan ohjeistuksen MyClubissa osallistujille. 

Molemmissa kerhoissa lykkäys huomioidaan osallistumismaksuissa, ja kerhojen kustannuksia lasketaan väliin jäävien vuorojen osalta. 

Lykkäys ei vaikuta lasten liikkareihin, joissa painopiste on yksilöllisemmässä liikkumisessa. Myös joukkuetoiminta käynnistyy normaalisti.