Koripallon C-pojilla onnistunut leiri Kisakeskuksessa

11.11.2012








Visan 2000-2001 syntyneet C-pojat viettivät isänpäiväviikonlopun perinteisen Korikirahvi-leirin merkeissä maajoukkuetason olosuhteissa Kisakeskuksessa Raaseporissa.

Lauantain ohjelmassa oli kolmet treenit, herkuttelua ruokalassa, vapaa-ajan kohellusta raikkaassa syyssäässä, Euroliigan opettavaisen finaalimatsin analysointia ja lettukestit kodalla. Kullaanniemen kallioilla poikien kannustushuudot kaikuivat kuin muinoin Jukolan veljesten hiidenkivellä.

Myöhäisillan haamujenmetsästyksen, kalsarimaratonin ja karkinsyönnin jälkeen virtaa riitti vielä sunnuntai-aamullekin.

Harjoituksissa tutuiksi tulivat mm. mystiset termit body control, pistoolikädet, penetration, up ja down... vai oliko se sittenkin upsidedown?

Pojista kolme singahti vielä ennen leiripäätöstä salibandyturnaukseen Espooseen, loput pelasivat isänpäivän kunniaksi tiukan ottelun isien joukkuetta vastaan.

Kaikkiaan onnistuneelle leirille osallistui 14 pelaajaa ja 13 perheenjäsentä. Todellista "kodin ja harrastuksen välistä" yhteistyötä siis!