Kesäkuussa kolmaskin päiväleiri. Suomalais-venäläisellä koululla leireillään myös 10.-14.6.

8.2.2013

Paloheinän päiväleirin lisäksi samalla viikolla liikunnallinen päiväleiri järjestetään myös Suomalais-venäläisellä koululla. Näin lapsilla on viikolla 24 mahdollisuus valita, osallistuvatko he leirille Paloheinässä tai Maununnevalla. Aikaisempina vuosina on tullut paljon kyselyjä SVK.n leiriläisten vanhempien keskuudesta, että olisko mahdollista, että SVK.lla olisi leiri myös koululaisten kesäloman toisella viikolla. Pyrimme näin vastaamaan kysyntään ja tarjoamaan 7-12 vuotiaille lapsille mielekästä tekemistä kesälomien alettua, kertoo tänäkin vuonna leirien järjestämisestä vastaava Sanna Sinisalo. Sannalle tämä onkin jo yhdestoista vuosi, kun hän toimii leiripäällikkönä Pakilan Visan leireillä.

Leiri alkaa aamuisin klo 9:00 ja päättyy klo 15.00. Ohjaajia on paikalla jo klo 8.00 jolloin lapset voivat tarvittaessa tulla jo silloin paikalle. Ohjaajat ovat paikalla myös klo 16 asti, johon mennessä lapset on viimeistään noudettava leiriltä.

Leirin hinta on 130 € ja siihen sisältyy:

- ohjattu sisältörikas toiminta

- lounas

- välipala

- vakuutus

- leiripaita

Mikäli lapsi osallistuu molemmille leireille saa toisesta leiristä 20 € alennuksen.

Leirin ohjelma koostuu mm. erilaisista pallopeleistä kuten kori- ja jalkapallosta, salibandystä, pesäpallosta, yleisurheilusta, HipHop tanssista, ym. Myös leikit ja erilaiset pihapelit ovat ohjelmassamme. Leiripäivistä yksi on kokopäiväinen retkipäivä. Aiempina vuosina retket ovat suuntautuneet mm. Kumpulan liikuntakeskukseen, Nuuksion kansallispuiston erämaahan ja Tapanilan liikuntakeskukseen.

Klikkaa tästä leirisivuille.....

Klikkaa tästä suoraan myClub järjestelmään ilmoittautumaan leireille....