Hello Kittyillä hopeahymyt herkässä Sherwoodin turnauksessa

4.5.2013







Visan 2004-05 syntyneet koristytöt kirkastivat viime kevään pronssimitalit hopeisiksi Keravalla järjestetyssä Sherwoodin iloisessa mikroturnauksessa.

Visan "Hello Kittyt" lähtivät turnaukseen varamiespalvelulla vahvistettuina. 2005-2007 syntyneet vahvistukset Laura, Annika, Veera ja Aku täyttivät hienosti paikkansa ja auttoivat Nellyn, Jennan, Elsan ja Siirin kauden parhaisiin esityksiin.

Loimaan Korikonkareita vastaan käytiin huippujännittävä kamppailu. Visa oli koko ajan pari koria edellä, mutta "Suomen korispääkaupungin", Loimaan, tytöt puolustivat tarkasti ja pääsivät jatkuvasti kannoille. Lopulta Hello Kittyt kuitenkin tekivät ratkaisevat korit ja voittivat 24-18.

Emäntäjoukkue Keravan Kori-80 oli myös pelaajapulassaan joutunut ottamaan vahvistuksia riveihinsä. Nämä vahvistukset tulivat vanhemmasta 2003 syntyneiden ikäluokasta. Peli olikin kovaa vääntöä ja huvittaviltakaan tilanteilta ei vältytty, kun neljäkin vuotta vanhemmat keravalaiset puolustivat sisukkaita visalaisia kädet puoli metriä korkeammalla. Ansaittu voitto Keravalle 16-44.

Paikka finaalissa ratkesi ottelussa Pussihukkia vastaan. Tässä ottelussa visalaisilta tuntui onnistuvan kaikki! Puolustus, pallonriistot, syötöt, levypallot ja korit sujuivat kuin tanssi. Vaikka vantaalaisetkin yrittivät kaikkensa antaen, ei voittajasta ollut tällä kertaa epäselvyyttä. Voitto Pakilaan 60-6.

Finaalissa vastaan asettui uudelleen kookas keravalaisjoukkue. Aluksi Visan tytöt pyristelivät tasaisesti vastaan, mutta lopulta Kori-80 voitti 50-17. Visalaisille jaettiin kiiltävät hopeiset mitalit ja riemulla ei tuntunut olevan rajoja!