Työväentutkimuksen vuosikirjassa 2012 arvio Visa Pakilasta historiakirjasta

21.2.2013


Otsikolla "Aika entinen ei koskaan enää palaa - urheiluseuroissakaan" arvioidaan kolmen helsinkiläisen urheiluseuran vuonna 2012 ilmestyneitä historiakirjoja. Teijo Pyykkösen kirjoittamissa arvioissa myös Pakilan Visan historiateos on kunnianosoitus menneelle maailmalle, seurojen vapaaehtoistoimijoille ja työväen urheilulle. Pyykkönen arvioi lisäksi, että "aikaisempi aatteellisuus on vaihtunut lajiperustaiseen kiinnittymiseen" ja "seurat ovat muuttuneet jäsenyhteisöistä palvelujen tuottajiksi.

Teijo Pyykkönen arvioi, että Ossi Viidan kirjoittama Visa Pakilasta on suunnattu aktiivisille visalaisille, entisille ja nykyisille. Jokainen lukee mielellään itsestään, joten Viita juoksuttaa teoksen sivuille uskomattoman määrän, noin 700 henkilön nimigallerian. Henkilöiden suuri määrä selittyy Visan pitkällä historialla ja yleisseuraluonteella. Kun sivuille on koottu myös kunnioitettava määrä kilpailujen tuloksia ja vuosilukuja, voi vain arvailla kuinka paljon arkistotyötä tarkka kirjaaminen on Viidalta vaatinut. Pyykkönen kirjoittakin lopuksi: Jos hengästymistä ei pelkää, teoksen lukemalla saa enemmän kuin yleiskuvan Visasta.

Tästä linkistä historiakirjasivuille.....