Koripallon uutisarkisto

8.3.2015
BallSport messuilla runsaasti kävijöitä

Pakilan Visa ja HNMKY tarjosivat koriksen iloa kymmenille tuhansille messuvieraille Ball Sports -messuilla 6.-8.3.

Messut alkoivat perjantaina vauhdikkaasti koululaisten sporttipäivällä. Koriskentällä pelailtiin ja heiteltiin ja pidettiin hauskaa kavereiden kanssa.

Lauantaina ohjelmassa oli mikroikäisten junioreiden näytösturnaus ja heittokisoja. Perheen alle kouluikäiset lapset oli huomioitu omalla korisareenalla, jossa palloja donkkailtiin ja heiteltiin koreihin innokkaasti.

Sunnuntaina pelattiin minipoikien näytösturnaus. Messupäivän huipensi Korisliigajoukkue Seagullsin vierailu. Justin Stommes, Eero Sahlberg ja Lokki-maskotti viihdyttivät messuvieraita pelailemalla ja juttelemalla heidän kanssaan, järjestämällä heittokilpailuja ja jakamalla nimikirjoituksia.

24.2.2015
Korisjuniorit Seagulls-opissa

Hiihtoloman viimeisenä päivänä koettiin Malmin Palloiluhallissa monia hienoja kohtaamisia, kun korisliigaseura Seagullsin pelaajat opettivat helsinkiläisiä junioreita ja näyttivät taitojaan.

Hoops For Kids-tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Paikalla oli toista sataa junioria, näistä parikymmentä visalaisia.

Aluksi Seagullsin pelaajat vetivät seitsemässä toimintapisteessä kovavauhtiset treenit tulevaisuuden pelureille. Sitten oli kolmoskisan ja donkkikilpailun vuoro.

Parhaiten kolmosia upotti Justin Stommes ja tasaisen donkkikisan voitti Melsahn Basabe. Tapahtuman lopuksi jokainen juniori sai tietysti jutella idoliensa kanssa ja tulihan muistoksi vielä upea juliste jokaisen pelaajan nimmarilla!

26.1.2015
Koriksen Ricoh-turnauksessa neljä Visan juniorijoukkuetta. Minipojille turnausvoitto Challenger-sarjassa

Neljän joukkueen voimin osallistui Pakilan Visa yhteen Suomen suurimmista koripallon junioriturnauksista Vantaalla. Parhaiten turnauksessa menestyi minipoikien joukkue, joka voitti Challenge-sarjan. Mukana olivat myös B-poikien, C-tyttöjen ja mikrotyttöjen joukkueet.

Tästä linkistä uutiseen jossa mm. kuvia ja tulokset....

12.12.2014
Seagullsin korisliiga-tähdet huipensivat pikkukoripalloilijoiden turnauksen

Pakilan Visan pikkujunioreiden pikkujouluturnaus pelattiin sunnuntaina 14.12. Mäkelänrinteen uintikeskuksen palloiluhallissa kymmenen joukkueen voimin.

Yhteisen alkujumpan jälkeen ryhdyttiin tositoimiin. Kahdella kentällä pelattiin korista ja yhdelle olivat Visan salibandypojat pystyttäneet oman turnauksensa.

Koriskentillä kirmasivat Visan juniorijoukkueitten lisäksi seuran EasySport-joukkueita SVK:sta ja Maunulasta. Kymmenen minuutin peleissä ei vauhtia ja taidokkaita tilanteita puuttunut.

Välissä ehdittiin ottaa tiukka heittokilpailukin. Voittajiksi selviytyivät tällä kertaa Juho, Ahti, Enni ja Laura.

Turnausta saapui seuraamaan myös todellisia huippukoripalloilijoita eli helsinkiläisten korisseurojen yhteisen edustusjoukkueen, Seagullsin, korisliiga-pelaajia. Pelien päätyttyä Deremy Geiger, Melsahn Basabe, Justin Stommes ja Carl Lindbom pääsivätkin kunniatehtäviin eli haastatteluun, palkintojenjakajiksi ja nimmareiden kirjoittamiseen.

Korisliiga-tähdet muistuttivat visalaisia, että hyvän koripalloilijan pitää harjoitella paljon (aikuisena jopa 17 kertaa viikossa!), mutta lisäksi hoitaa koulu- ja opiskeluasiat kunnolla!

Hikisinä, mitalit kaulassa, pillimehut ja mentokset poskessa, nimikrjoitukset paidoissa, palloissa ja papereissa oli pienten visalaisten hyvä suunnata ansaitulle joululomalle. Treenit jatkuvat heti koulujen alettua tammikuussa.

9.-11.5.2014
EEM Basket Cupin B-finaalit Visan C-poikien taistelunäytös

Eskilstunan turnauksessa C-pojat pelasivat hienosti jo alkulohkossa sijoittuen kuitenkin kolmansiksi. Sunnuntain B-finaaleista muodostui lopulta ikimuistoinen viisituntinen.

Pudotuspelit pelattiin perinteisesti kerrasta poikki -menetelmällä. Ensin kaatui Fryshuset 44-18. Sen jälkeen siirryttiin sateessa upeaan Ellfolk Arenaan. Brahe löysi jyvän toisella jaksolla ja kiri pelin tasoihin. Ratkaisu siirtyi sudden death -jatkoajalle. Visalaiset rankaisivat heti ensimmäisestä hyökkäyksestä ja luvuin 28-26 suomalaiset taistelivat tiensä b-finaaliin.

Vain tunti aikaa ja vielä yksi siirtyminen, Bollhusetin saliin. Åkersberga aloitti vahvasti ja johti läpi koko ottelun. Viimeisellä minuutilla Pakilan Visa kuitenkin saavutti ruotsalaisten johdon ja kaksi kymmenesosasekuntia ennen loppua syntyi viimeinen vaparipiste. Visan C-pojat nappasivat B-finaalipokaalin luvuin 37-36.

Tarkempi matkakertomus C-poikien omilla sivuilla....

27.4.2014
Junioreiden kauden päättäjäistapahtuma Mäkelänrinteessä

Päivän ohjelma koostui 3:3-otteluista, vaparikisoista, uimisesta sekä tietenkin palkintojenjaosta. Liikuntakerholaisille oli järjestetty omaa toimintaa temppuradan merkeissä. Viime vuotiseen tapaan päivän järjestelyissä oli erinomaisesti apuna naisten joukkue. Tästä suuri kiitos heille.

Tästä linkistä tapahtumasivulle....

13.4.2014
Pakilan Visa mukana Lapsimessuilla

BallSports-messuilla suuren suosion saanut Pakilan Visan toiminnallinen palloilu- ja liikuntaosasto kasattiin uudestaan viikonlopuksi 11.-13.4. Messukeskukseen.

Visan toimintapisteellä perheen pienimmätkin pääsivät koettamaan koriinheittoa, osallistumaan ohjattuihin liikuntatuokioihin ja temppuilemaan temppuradalla.

Tuhannet messukävijät vierailivat Visan osastolla ja monet vanhemmat olivat iloisia, kun lapset pääsivät päästämään ylimääräiset energiansa vaudikkaalla tavalla.

9.3.2014
Pakilan Visan koristoiminta esittäytyi BallSport messuilla

Pakilan Visa esitteli koripallotoimintaansa yhdessä HNMKY:n yökoriksen kanssa Helsingin Messukeskuksessä järjestetyillä BallSport messuilla. GoExpo tapahtuma keräsi neljän päivän aikana yli 40 000 kävijää tutustumaan monipuoliseen toimintaan.

Torstaina 5.3. ja perjantai 6.3. aamupäivällä messuilla vierailivat ensin pääkaupunkiseudun koululaiset. Olympiakomitean järjestämissä lasten olympialaisissa lapset ja nuoret kävivät hakemassa koriksen suoritusleimoja Pakilan Visan rastilta. Olisipa näitä leimoja voinut olla jakamassa vaikka Susijengin tähdetkin, mutta tehtävän hoiti tyylikkäästi Pakilan Visan Kirahvijengi.

Varsinaiset messupäivät olivatkin sitten aamusta iltaan mahtavaa korismenoa. Seuran korispisteessä vieraili tuhansia lapsia ja aikuisia. Nuorimmat visalaiset esittelivät taitojaan koristurnauksessa, jossa kaikki osanottajat palkittiin kultamitalein. Korisukat heiluivat, pallot pomppivat, musiikki raikasi ja kaikki tuntuivat olevan yhtä suurta korisperhettä.

04.01.2014
C-pojat Lundin turnauksessa

Pakilan Visan C-pojat lähtivät tasonkorotusmatkalle Skåneen, yli 300 joukkueen Lundaspelen -turnaukseen. Tuomisina oli paljon kokemusta, hauskoja turnausmuistoja ja 29 c-poikajoukkueen sarjassa sijaluku 9.

Lundaspelen oli turnauksena erittäin onnistunut. Hyvät järjestelyt kauniissa Lundin kaupungissa. Taso oli selvä: semifinaaleissa jättiläisiä viliseviä huippujoukkueita, sen jälkeen joukkueita, joissa on taitavia yksilöitä. Valtavasti on töitä harjoituksissa tehtävä, jos tässä turnauksessa mielii välieriin asti.

Vapaa-ajalla pojat pääsivät seuraamaan todellisia koriselämyksiä: huikeata tunnelmaa hikisissä saleissa, donkkikisaa ja finaalien valoshowta Idrottshallenissa. Omat pallot kulkivat aina mukana ja heti kun oli mahdollisuus päästä heittelemään, se tilaisuus hyödynnettiin.

Lisää turnauksesta joukkueen sivuilta tästä linkistä....

25.8.2013
Koripalloilijoiden EHBT: aurinkoa, peli-iloa, onnistumisia ja yhdet mitalit

Suomen suurimpaan juniorikoripalloturnaukseen Espoossa osallistui Pakilan Visasta viisi joukkuetta.Espoo High Tech Tournament toimii koristermein "pre-season"-turnauksena, jossa mitataan ensimmäisen kerran joukkueiden kesätreeneissä hankkimat taidot ja kunto. Jälleen kerran helteisenä viikonloppuna pelattiin satoja otteluita ympäri Espoota. Visalaisten menestys oli toisinto yleisurheilumaajoukkueen Moskovan reissusta: paljon hyvää yritystä, iloisia yllätyksiä, kovaa vääntöä ja yhdet hopeiset mitalit.

Mitalipuolesta vastasivat C-pojat, jotka olivat nyt mitaleilla jo kolmatta vuotta peräkkäin. "Keräilyeristä" huikeiden pudotuspelivoittojen myötä joukkue nousi aina finaaliin ja hopeisille mitaleille.

Pakilan Visan joukkueiden sijoitukset:

Minipojat-03: 9.

C-pojat-00, fun-sarja: 2.

B-tytöt, fun-sarja: 15.

B-pojat, fun-sarja: 12.

A-pojat, fun-sarja: 5.

Linkki visalaisten ottelutuloksiin:

http://ehbt.torneopal.fi/taso/seurat.php?seura=1368

28.4.2013
Korisjunioreilla kauden päättäjäiset. Arda Kurkela ja Aapo Pitkänen vuoden korisjuniorit

Korisjuniorit viettivät jälleen perinteisen kaavan mukaan kauden 2012-2013 koriskauden päättäjäisiä Mäkelänrinteen palloiluhallissa. Päivä sujuin 3:3 otteluiden, heittokisojen, uinnin ja palkintojenjaon merkeissä. Mukana oli myös palloiluliikkarikerholaiset, jotka saivat näin tuntumaa myös seuran muuhun toimintaan. Päivän järjestelyissä oli jälleen loistavasti apuna seuran naisten 2.s divisioonassa pelaava joukkue. Vaikka kaikki seuran juniorit ansaitsisivatkin palkinnon kauden harjoittelusta ja peleistä, niin kuitenkin koripallojaosto haluaa palkita erityispalkinnoilla muutamia henkilöitä sekä joukkueista, että joukkueiden taustalta. Vuoden tyttöjuniorina palkittiin B-tyttöjen Arda Kurkela, joka Kamal Kafifin valmennuksessa on kehittynyt huimasti. Kokonaisuutena varmasti B-tyttöjen joukkue on seuramme joukkueesta mennyt eniten eteenpäin koripallotaitojen hallinnassa. Vuoden poikajuniori on Aapo Pitkänen. Aapo on ollut tärkeä pelaaja A-poikien ryhmässä ja on ennakkoluulottomasti osallistunut myös miesten joukkueen peleihin.

Lisää tapahtumasta tästä linkistä....

21.4.2013
PakVi Stars seuran miesten korismestariksi

Pakilan Visan miehet ratkaisivat seuramestaruuden koripallossa Mäkelänrinteen hallissa pelatussa turnauksessa. Seurakseen kolme miesten joukkuettamme oli saanut A-poikien joukkueen. Vaiherikkaiden taisteluiden jälkeen mestariksi tuli miesten 4.s divisioonassa pelaava PakVi Starsin joukkue. Joukkue sai näin vuodeksi haltuunsa seuramestaruudesta kilpailtavan kiertopalkinnon.

Tästä linkistä tulokset ja lisää kuvia.....

 

Miesten seuramestaruudesta oli pelaamassa Miesten 1.s, PakVi Stars, PakVi 36ers ja A-poikien joukkueet. Kuvassa mukana myös turnauksen tuomaritoiminnan onnistuneesti läpivieneet "konkarituomarit" Seppo Patomeri ja Jyrki Salovaara.

17.7.2014
Koripallon pelaajalisenssin hankintatapaan muutoksia. Pelaaja hankkii itse koripalloliiton pelaajalisenssin.

Koripalloliiton alaisissa sarjoissa pelaavilla pelaajilla tulee olla voimassa oleva pelaajalisenssi. Pakilan Visa on jo vuosia hankkinut koripalloliiton sarjoissa pelaaville pelaajalisenssin. Koska Koripalloliiton lisenssinhankintamenettely uudistuu, myös Pakilan Visassa siirrytään siihen, että pelaajat hankkivat itse sarjoissa vaadittavan pelaajalisenssin.

Pelaajalisenssin lunastaminen:
Lisenssin osto käy helposti verkossa. Pikaohjeet pelaajalisenssin ostamiseen:

·   Siirry osoitteeseen https://lisenssi.sportti.fi/ ja valitse lajiliitto-valikosta Suomen Koripalloliitto.

·   Täytä tarvittavat tiedot. Jotta lisenssinumerosi pysyy samana kuin edellisenä vuonna, täytä                 kysyttäessä myös henkilötunnuksesi.

·    Ohjelma muodostaa viitteellisen laskun, jonka maksamalla lisenssi astuu voimaan. Laskun voi maksaa suoraan verkkopankista (Nordea/Sampo/OP) tai muodostuneella laskulla normaalin laskun tapaan.

       Lisätietoja koripallolisenssistä löytyy osoitteesta www.basket.fi/lisenssi.

Vakuutusturva harjoituksissa ja otteluissa:
      Pelikaudella 2014-2015 Koripalloliiton seuraavissa sarjoissa on otettu
      käyttöön pakollinen vakuuttaminen: 

·     Aikuiset kilpa (Korisliiga, naisten korisliiga, miesten ja naisten I divisioonat)

·     A-B-C nuoret (valtakunnalliset ja alueelliset sarjat)

·     Minit ja mikrot (alueelliset sarjat)

Pakollisella vakuuttamisella tarkoitetaan sitä, että jokaisella on varmasti vakuutusturva         (tapaturmavakuutus) hankittuna jonkin vakuutusturvaa tarjoavan tahon kautta. Lisenssin oston yhteydessä    vakuutuksen voi hankkia Vakuutusyhtiö Pohjolasta. Kannattaa kuitenkin kysyä vakuutusturvaa myös muista yhtiöistä, kuten  esim. IF:stä vapaa-ajantapaturmavakuutusta.

(Huom. Pelkkä pelaajalisenssi ei siis korvaa tapaturmia, vaan siihen vaaditaan erillinen vakuutus).

Mikäli sinulla on kaudella 2013-2014  ollut lisenssin yhteydessä Pohjolan vakuutus, huomaa että vakuutusturvan jatkuminen katkeamatta vaatii vakuutusmaksun maksamisen heinäkuun loppuun mennessä.

Pakilan Visan seuramaksun maksaminen:
Elo/syyskuun aikana tulet saamaan Pakilan Visan seuramaksun 1.n erän laskun. Tässä seuramaksussa ei siis ole enää mukana pelaajalisenssimaksua.  Harjoittelu- ja pelioikeus Pakilan Visan joukkueissa edellyttävät myös, että seuramaksu on maksettu. Siis pelkän lisenssin maksamisella ei joukkueessa voi harjoitella ja pelata.

Pakilan Visalla on pieni summa varattuna vähävaraisten lisensseihin( EI VAKUUTUKSEEN). Anomukset perusteluineen osoitteella ari.elo@kolumbus.fi.

7.4.2013
C-pojat 3.divarin aluemestareiksi jatkoaikatrillerin jälkeen

Pakilan Visan 2000-01 syntyneiden poikien joukkue järjesti todellisen jännitysnäytelmän alueen loppuottelussa Tapiolan Honkaa vastaan. Kahden tunnin ja 15 minuutin jälkeen taululla komeilivat Visan voittolukemat 67-66 (53-53, 30-34).

Varhainen finaalipeli alkoi Hongan komennossa 8-0. Koko ottelun ajan espoolaiset johtivat vähän alle 10 pisteellä, kunnes PakVi aloitti loppukirin. Keltapaitaiset pakilalaiset pääsivät ensimmäisen kerran tasoihin 38 minuutin kohdalla.

Kiihkeiden loppuvaiheiden jälkeen tilanne oli tasan 53-53. Visalaiset saivat jatkoajalla vielä viimeisen vaihteen silmään ja lopulta alueen mestaruus ratkesi luvuin 67-66.

28 ottelun sarjakausi oli osoitus siitä, että kultaisiin mitaleihin vaaditaan jokaisen 19 pelaajan panos - ahkera treenaus, iloinen kannustus ja kova taistelu.

9.3.2013
Mikrotytöt ja -pojat voitokkaina BallSports turnauksessa

Messukeskuksessa BallSports -messujen yhteydessä pelattiin kahdeksan joukkueen voimin mikroikäisten tyttöjen ja poikien 3 vastaan 3 koristurnaus. Pakilan Visan joukkueet esiintyivät edukseen ja yhteensä neljällä voitolla joukkueet selviytyivät kolmansiksi.

Tuhansien ihmisten täyttämään Messukeskukseen oli monien eri tapahtumapisteiden joukkoon rakennettu myös koripallokenttä. Pakilan Visalta mikroikäisten turnauksessa pelasivat tyttöjen PakVi Keltainen ja poikien PakVi Vihreä -joukkueet.

Molemmat joukkueet pelasivat vauhdikasta koripalloa ja pistivät palloa pussiin oikein urakalla. Joukkueet pääsivät voitoillaan aina semifinaaleihin asti, joissa ne hävisivät kumpikin tahollaan Pussihukkien joukkueille.

Pelien lisäksi visalaiset ehtivät kokeilla monia eri lajeja uhkarohkeasta korkealta hyppäämisestä polkupyöräilyyn ja jättipalloiluun asti. Tytöille taisi mieleenpainuvinta olla Putous-voittaja Jussi Vatasen (vai oliko se Karim) kannustaminen jalkapallopelissä. Kohtelias näyttelijä palkitsi fanijoukkonsa juoksemalla maalin tehtyään tuulettamaan katsomoon tyttöjen luokse ja heittäen yläfemmat iloisille visalaisille!

5.1.2013
Koriksessa naisten 1.s joukkue sarjajohdossa kevätkauteen

Koriksen kevätkausi käynnistyy. Naisten II.s divisioonassa pelaava joukkueemme lähtee kevätkauteen sarjajohdossa vain yhden tappion syyskaudella kärsineenä. Joukkue onkin pelannut hyvin ottaen huomioon, että loukkaantumistilanne syksyllä on ollut varsin runsas joukkueen keskuudessa.

Nousuun miesten III.s divisioonaan tähyää miesten PakVi Stars joukkueemme. Syyskauden jälkeen sarjassa ollaan kolmantena. Jo kolmosessa pelaava ykkösjoukkueemme kaipailee voittoja kevätkauden peleistä, jotta sarjapaikka säilyisi. Nyt joukkue on lohkonsa toiseksi viimeisenä vain kaksi voittoa syyskierroksen otteluista saavuttaneena.

Ilahduttavinta seuran koripallotoiminnassa on kuitenkin aikuisten joukkuemäärä Koripalloliiton eteläisen alueen sarjoissa. Miehissä joukkueita on  peräti neljä, kun kuntokorismiehetkin lähtivät sarjatoimintaan syksyllä mukaan. III.s divisioonassa pelaavan 1.s joukkueemme ja IV.s divisioonassa pelaavan PakVi Starsin lisäksi pisteitä sarjataulukkoon hamuaa myös IV.s divisioonassa pelaava nuorten miesten PakVi 36ers joukkueemme.

Naisten sarjoissa II.s divisioonassa pelaavan joukkueemme lisäksi III.s divisioonassa pelaa seuran 2.s joukkue ja Pakilan Ellien joukkue. Kun vielä aikuisissa koriksen harrastuksessa on mukana aktiivinen naisten kuntokorisryhmä riittää aikuisten korisryhmässä kevätkaudellakin vilskettä.

9.12.2012
Pakilan Visan historiakirja Koripallomuseoon

Pakilan Visan koripallojaosto luovutti seuran 75-vuotis historiakirjan Suomen koripallomuseon kokoelmiin. Suomen koripallomuseon päänäyttely ja laaja kirjasto sijaitsee Kotkassa, mutta sivunäyttelypiste sijaitsee myös Vantaan Energia-Areenalla. Kirjan luovutti Visan koripallojaoston puheenjohtaja Heikki Suomi ja vastaanotti koripallohistoriaa aktiivisesti kerännyt ja kartoittanut Sulo Savander.

Pakilan Visan 75-vuotis historiakirjan koripallo-osio käsittää kaikkiaan 36 sivua tekstiä ja kuvia Visan yli 50-vuotta kestäneestä koripallohistoriasta.

270 sivuista historiakirjaa on vielä myynnissä 15 €.n hintaan.

11.11.2012
Koripallon C-pojilla onnistunut leiri Kisakeskuksessa

Visan 2000-2001 syntyneet C-pojat viettivät isänpäiväviikonlopun perinteisen Korikirahvi-leirin merkeissä maajoukkuetason olosuhteissa Kisakeskuksessa Raaseporissa.

Lauantain ohjelmassa oli kolmet treenit, herkuttelua ruokalassa, vapaa-ajan kohellusta raikkaassa syyssäässä, Euroliigan opettavaisen finaalimatsin analysointia ja lettukestit kodalla. Kullaanniemen kallioilla poikien kannustushuudot kaikuivat kuin muinoin Jukolan veljesten hiidenkivellä.

Myöhäisillan haamujenmetsästyksen, kalsarimaratonin ja karkinsyönnin jälkeen virtaa riitti vielä sunnuntai-aamullekin.

Harjoituksissa tutuiksi tulivat mm. mystiset termit body control, pistoolikädet, penetration, up ja down... vai oliko se sittenkin upsidedown?

Pojista kolme singahti vielä ennen leiripäätöstä salibandyturnaukseen Espooseen, loput pelasivat isänpäivän kunniaksi tiukan ottelun isien joukkuetta vastaan.

Kaikkiaan onnistuneelle leirille osallistui 14 pelaajaa ja 13 perheenjäsentä. Todellista "kodin ja harrastuksen välistä" yhteistyötä siis!

3.9.2012
Naisten maajoukkuetähti Henna Salomaa ja entinen NBA-pelaaja Bernad Harris B-ikäisten koristreeneissä

B-ikäiset tytöt ja -pojat saivat paljon vinkkejä ja mietittävää, kun syksyn koripallokauden alkajaisiksi harjoituksiin saapuivat viime kevätkauden Espanjan liigan Zamorassa pelannut naisten maajoukkueen Henna Salomaa sekä 15 pääsarjakautta SM-sarjassa ja jopa NBA-seura Buffalo Bravesissa pelannut Bernad Harris.

27.8.2012
Juniorijoukkueiden kausi alkoi turnauksella Espoon EHBT-turnauksessa

Kuusi Pakilan Visan juniorijoukkuetta osallistui Suomen suurimman juniorikoripalloturnauksen EHBT:n Fun-sarjoihin 24.-26.8. Espoossa.

Visalaisten menestys turnauksessa oli vaihtelevaa. Hyviä pelejä saatiin paljon jo heti uuden kauden kynnyksellä ja kotiintuomisina oli kahdelle joukkueelle hopeiset mitalitkin.

Pakilan Visan joukkueiden sijoitukset:

Tytöt 1999: Sijoitus 12. (0 voittoa, 4 tappiota).

B-tytöt: Sijoitus 8. (1 voitto, 4 tappiota).

A-tytöt: Sijoitus 5. (2 voittoa, 2 tappiota).

Pojat 2000: Sijoitus 2. (4 voittoa, 1 tappio).

B-pojat: Sijoitus 10. (0 voittoa, 5 tappiota).

A-pojat: Sijoitus 2. (2 voittoa, 2 tappiota).

7.5.2012
Parikymmentä osanottajaa 0-tason koulutuksessa

Koripallojaosto järjesti yhdessä Koripalloliiton kanssa koripallovalmentajien ns. 0-tason koulutuksen. Tämä koulutus on ensiaskel koripalloliiton valmentajakoulutusjärjestelmässä. Koulutuksen käyneet nuoret ohjaajat sijoittuvat Pakilan Visan koripallojoukkueisiin apuvalmentajiksi ja sitä myöten myös oppivat valmentajataitoja. Kouluttajana tilaisuudessa toimi Danny Jansson.

Liitteet

24.4.2012
Junioreiden koriskauden päätösjuhlaa vietettiin Mäkelänrinteessä

Pakilan Visan naisten 1.s joukkue kantoi päävastuun, kun seuran juniorit viettivät kauden päätösjuhlaa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Ohjelmassa oli tenava- ja palloiluliikkarilaisten temppurata, 3:3 otteluita, heittokilpailuja, palkintojenjako ja uintia. Heittokilpailussa valittiin myös kauden 2011-2012 Pakilan Visan "kultaranne". Kisan voitti A-tyttöjen Peppijaana Ojala. Mukana kaikessa riemussa oli myös seuran nimikkomaskotti kirahvi.

Kauden tyttöjuniorina palkittiin B-tyttöjen Nina Vuori ja poikajuniorina B-poikien Topias Saarenpää. Perinteisesti palkittiin myös seuran ilopillerit sekä vuoden nuori valmentaja. Palkinnot saivat joka joukkueesta myös valmentajien valitsema joukkueen tsemppari ja pelaajien keskuudestaan äänestämä  hyvä jengikaveri.

Katso kaikki palkitut ja kuvia tilaisuudesta tästä linkistä....

Kauden 2011-2012 tyttöjuniori Nina Vuori ja poikajuniori Topias Saarenpää

22.4.2012
Minipojat valloittivat Eskilstunan Okapier ja Giraffer -joukkueilla perinteisessä EEMB-turnauksessa.

32 joukkueen sarjassa molemmat visalaisjoukkueet ylsivät ylempään loppusarjaan eli A-finaaleihin. Okapier -joukkue pelasi neljällä voitolla sijalle 5 ja Giraffer kahdella voitolla sijalle 9.

Huima matka, jolla pojat pelasivat kauden parasta peliään, kannustivat kavereitaan huudoin ja laululla, saivat tuomarit tanssimaan ja toimitsijat taputtamaan, huijasivat korttipeleissä, nautiskelivat paprikasta, hampurilaisista ja Cloettan suklaasta, pelastuivat Vattenpalatsissa Titanicista ja ennen kaikkea edustivat Suomea ja Pakilan Visaa täyden kympin edestä!

Joukkueen sivulla tarkempi selostus matkasta, ottelutulokset ja kuvia matkalta.

Tästä joukkueen sivuille....

4.12.2011
Visan "vanhoilla" korispelaajilla lämminhenkinen tapaaminen

Pakilan Visassa on korista pelattu jo usean vuosikymmenen ajan. Lauantaina 3.12. järjestettiin -70, -80 ja -90 luvulla Visassa pelanneiden tapaaminen. Pakilan VPK.n talolle olikin tullut viitisenkymmentä pelaajaa ja valmentajaa, joista osa on vieläkin aktiivisesti Visan toiminnassa mukana.

Illan pääasiallisena asiana oli nähdä vihdoin ´"vanhoja" pelikavereita, joiden kanssa tuli lapsuudessa ja nuoruudessa vietettyä useita unohtumattomia yhteisiä hetkiä koripallon ja muunkin toiminnan merkeissä. Valokuvia katseltiin ja ihmeteltiin miten nopeasti aika onkaan rientänyt.

Illassa muisteltiin myös Pakilan Visan taloudellisesti vahvoja aikoja, kun bingoveteraani Aarno Suomi tuli pyörittämään tilaisuuteen muutaman kierroksen bingoa. Aikanaanhan varsin moni tilaisuudessa läsnäollut kantoi seuran varainhankinnassa kortensa kekoon omilla toimitsijavuoroilla Visan bingossa.

Illan päättyessä varsin moni toivoikin jatkotapaamisten järjestämistä. Saattaa myös olla, että muutama pelaaja löytää jälleen itsensä lähiaikoina Visan harjoitussalilta pelaamasta koripalloa.

Kiitos kaikille mukanaolleille. On hienoa olla Visalainen.

Katso lisää kuvia uutispalstan jutusta tästä linkistä....

13.9.2011
PakVi 1 miesten ykkönen

Pakilan Visan kolme miesten koripallojoukkuetta ratkaisivat seuramestaruuden sunnuntaina 11.9. Mäkelänrinteen uintikeskuksen salissa pelatussa turnauksessa. Jännittävien pelien jälkeen voittaja saatiin selville ja uudelle kiertopalkinnolle koti vuodeksi. Palkinto matkasi nimestäänkin päätellen miesten 1. joukkueen haltuun. Ei tosin pidä unohtaa, että pelit olivat suurimmilta osilta tasaisia ja joukkueet odottavat innolla ensi vuoden turnausta ja kuka pääsee nostamaan uuden halutun mestaruuspokaalin voitonjuhlissa.

Tästä linkistä turnauksen uutisjuttuun....

Miesten 1. joukkueen kuviot oli kohdallaan seuran mestaruusturnauksessa.

27.-28.8.2011
Kultaa ja hopeaa EHBT-turnauksesta

Neljä Pakilan Visan joukkuetta osallistui fun-sarjoihin yli 300 joukkueen kansainvälisessä  EHBT-turnauksessa Espoossa. Minipojat saavuttivat voittamattomina kultamitalit, A-tytöt pelasivat hopealle, 98-pojat olivat sarjansa 10. ja B-tytöt 15.

Lisätietoa turnauksesta ja joukkueiden syysohjelmasta niiden omilla alasivuilla.

Kulta maistui minipojille. Mestaruus varmistui jatkoajan jälkeen Warttia vastaan 30-25.

24.8.2011
Koripallon harjoitusvuorot kaudelle 2011-2012 joukkueiden sivuilla

Koripallokausi on käynnistynyt ja myös vakiovuorot sisäliikuntatiloissa alkavat syyskuun alussa. Tarjolla on jälleen 19. ryhmälle harjoituksia 1-3 kertaa viikossa. Jonkin verran myös pidetään yhteisharjoituksia eri joukkueiden kesken.

Aikuiset ja juniorit C-junioreista ylöspäin käyttävät peleihin lähinnä sunnuntain Mäkelänrinteen vuoroja. Joukkueilla on myös mahdollisuus käyttää Mäkelänrinteen vapaita vuoroja harjoitteluun.

Syyskausi esittelee myös uusia valmentajia Pakilan Visan toiminnassa. Tervetuloa  Mika ja Erkki Päivärinta, Vesa Backman,  Benjamin Jones, Susan Demirtas ja Meri Gerasimoff tekemään työtä nuorison hyväksi Pakilan Visassa.

Uutuutena tarjoamme 1-2 vuotiaiden lasten tenavaliikkaritoimintaa kerran viikossa. Tenavien perässä yrittää ohjaajana pysyä vielä viime kaudella A-tyttöjen valmentajana ollut Tarja Saarnikoski. Myös palloiluliikuntakerhot 3-6 vuotiaille jatkuu edellisvuosien tapaan. Palloiluliikkareiden ohjaajina toimivat Nelly Söderlund ja Henna Seppälä. Sekä tenavaliikkari, että palloiluliikkarit ovat olleet niin suosittuja, että ne ovat täyttyneet jo ennakkoilmoittautumisen aikana.

23.8.2011
Sääntömuutoksia C-junioreille, mineille ja mikroille

Suomen Koripalloliiton Liittohallitus on kokouksessaan 16.6.2011 vahvistanut C-nuorten, minien ja mikrojen uudet pelisäännöt.

Suurin yksittäinen muutos edellisiin sääntöihin nähden on, että lepuuttamis- ja peluuttamissäännöt on vastedes poistettu kaikissa ikäluokissa. Niin C-nuorissa, mineissä kuin mikroissakin pelaajia saa peluuttaa vapaasti, kuten vanhemmissakin ikäluokissa.

Mini- ja mikroikäisissä on kuitenkin edelleen voimassa pakollinen pelaajavartiointi koko ottelun ajan. C-nuorissa puolustusmuoto on vapaa koko ottelun ajan, pelaaja- ja paikkapuolustusta saa käyttää vapaasti haluamallaan tavalla.

Tästä Basket.fi sivuston uutiseen....

8.5.2011
Emilie Lejeune ja Tommi Aarnio kauden korisjuniorit

Koripallokauden 2010-2011 päättäjäisiä vietettiin perinteisin menoin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Äitienpäivästä ja A- ja B-tyttöjen turnausmatkoista huolimatta paikalle oli tullut runsaasti Visan junioreita. Kolmessa tasoluokassa pelatuissa 3:3 otteluissa nähtiin iloista yrittämistä ja runsaasti komeita koreja. Visalaisista junioreista koostuneet joukkueet olivat saaneet nimikseen mm. Gebardit, Pirates of the Visa, Special Tacos, Wild Jaskas, Unnamed, Musta Ritari ja NBA Girls. Olipa joukossa jo legendan maineeseen yltänyt BC Karvajalkojen joukkue.

Vielä ennen palkintojen jakoa pidettiin hurjat liukumattokisat joukkueiden välillä sekä ratkaistiin päivän paras vapaaheittäjä sekä mini-, että isoihin koreihin. Palkintojenjaossa palkittiin joukkueista kauden tsempparit, seuran junioreiden ilopillerit, vuoden nuoret valmentajat sekä kauden tyttö- ja poikajuniori. Viime kauden tyttöjuniorina palkittiin Emilie Lejeune ja poikajuniorina Tommi Aarnio. Päivä päättyi Visan tarjoamaan uintihetkeen kaikille perheille Mäkelänrinteen uimahallissa.

Tästä linkistä päättäjäistapahtuman omalle sivulle, jossa mm. lisää kuvia tapahtumasta....

 

8.5.2010
B-pojille pronssia aluefinaalissa

Aluefinaaleihin osallistuivat Pakilan Visan lisäksi sarjan kakkoseksi tullut Porvoon Tarmo ja viidenneksi tullut Sykki.  Ensimmäinen peli Porvoon Tarmoa vastaan oli tasaista vääntöä. Porvoon Tarmo oli kuitenkin parempi luvuin 66 - 59. Tosin apunaan Tarmolla oli muutama pelaaja ykkösdivarista. Myös Sykki oli ottanut mukaansa ykkösdivarin pelaajat eikä Visalla ollut mahdollisuuksia pelissä, vaikka pojat taistelivat hienosti. Peli päättyi Visan tappioon 59 - 82. Visan pojat pelasivat kuitenkin kauden parhaat pelinsä aluefinaaleissa ja saivat pronssimitalit kaulaansa.

8.5.2011
B-tytöille B-finaaleiden voitto Eskilstunassa

220 joukkueen EEM Basket Cup huipentui sunnuntai-iltapäivän sijoitusotteluihin Eskilstunassa. Pakilan Visan B-tytöt nousivat komealla voittoputkella helposti B-finaaliin, jonka trillerimäiset käänteet aiheuttivat sydämentykytyksiä kaikille paikalla olleille. Lopulta suomalaisten hermo piti ruotsalaista Stenungsundia paremmin 22-20.

Aamupäivän pudotuspelit olivat Visan tytöille kevyttä harjoittelua. Enköpings BBK kaatui 58-6 ja Linköping 43-7.

B-finaaliin juoksikin itsevarma ja hyvin latautunut Pakilan Visan joukkue. Tytöt olivat pelanneet Eskilstunassa ensimmäisen kerran jo pikkutyttöinä vuosia sitten ja nyt vanhimman ikäluokan pelit päätettiin lopettaa pokaali kädessä.

Peli oli huikean tasaista puolustustaistelua ja korien teko oli vaikeata. PakVi hallitsi ottelua koko ajan hienokseltaan ja lopun kuumina hetkinä joukkueen hermot pitivät ruotsalaisvastustajia paremmin. Summerin soidessa suomalaisten riemu oli katossa: B-finaalivoitto luvuin 22-20.

Tästä linkistä joukkueen sivulle matkakertomukseen....

8.5.2011
A-tytöille pronssia Tampereen NMKY:n turnauksessa

A-tytöt pelasivat viimeisen juniori-ikäluokan turnauksensa 7.-8.5. Tampereella Tampereen NMKY:n turnauksessa. Neljän joukkueen turnauksessa tytöt saavuttivat pronssimitalit. Turnauksen alkusarjan ottelussa loppuotteluun pääsemiseksi olisi tarvittu voitto Raholan Pyrkivän joukkueesta, mutta heille kärsitty kahdeksan pisteen tappio tiesi paikkaa pronssiottelussa. Pronssiottelussa kaatui kuitenkin HNMKY:n joukkue selkein luvuin 58-21.
 

22.-24.4.2011
Minipojille yllätyspronssit Easter Tournamentista

2000/01-syntyneet Korikirahvit nappasivat kovatasoisesta Lahden pääsiäisturnauksesta pronssiset mitalit kolmen viimeisen ottelun voittoputkella.

Matkalla mitaleille kaatui mm. venäläinen Vsevolozhsk uskomattoman puolustusnäytöksen jälkeen. Fyysiset itänaapurit eivät saaneet aikaiseksi kuin yhden pelitilannekorin!

Pronssipelissä vastaan asettui Namika Lahti Valkoinen, joka oli voittanut PakVi:n alkusarjassa 12 pisteellä. Pakilalaisten hermot pitivät ratkaisevilla hetkillä ja viimeiset 10 minuuttia kirjattiin 15-8. Pronssijuhlat alkoivat taulun näyttäessä 27-24.

18.4.2011
Minitytöt ja -pojat kohtasivat ystävyysottelussa 

Pakilan Visan 99/00-tytöt saivat vieraakseen Paloheinään 00/01-pojat. Joukkueet olivat kohdanneet edellisen kerran kaksi vuotta sitten ja monia uusia taitoja oli sen jälkeen opittu.

Joukkueet eivät turhaan arastelleet toisiaan, vaan koko tunti pelattiin vauhdikasta ja iloista koripalloa. Poikien sarjapelikokemus näkyi otteissa sen verran, että pisteiden valossa Korikirahvit olivat jonkun verran parempia.

Tyttöjen kausi jatkuu vielä harjoitusten merkeissä. Pojat suuntaavat pääsiäisenä "Pohjois-Euroopan Liigaksi" muodostuneeseen Easter Tournamentiin Lahteen kohtaamaan virolaisia, venäläisiä ja Korisliigaseurojen minipoikajoukkueita.

10.4.2011
A-tytöt ja A-pojat mukana 2. div. aluefinaaleissa

Koripalloliiton eteläisen alueen 2. divisioonan aluefinaalit pelattiin Espoon Tapiolassa uuden uutukaisessa Honka hallissa. Pakilan Visasta finaaleihin oli selviytynyt A-tyttöjen ja A-poikien joukkueet.

A-tytöt olivat kevätkauden alussa asettaneet juniorivuosiensa viimeisen vuoden tavoitteeksi menestymisen aluefinaaleissa. Ja menestystä tulikin, kun välierässä Sykki kaatui luvuin 55-40. Näin olleen mitali varmistui ja loppuottelussa tytöt kohtasivat Kori-80.n joukkueen Keravalta. Keravalaiset hallitsivat kuitenkin loppuottelua ja veivät alueen 2. divisioonan kultamitalit koriluvuin 67-37. Joka tapauksessa tytöiltä hyvä juniorikauden päätös alueen juniorisarjoissa.

A-pojat saivat välierässä vastaansa Honka A4 joukkueen, joille Visan pojat olivat jo kauden aikana kärsineet kaksi parinkymmenen pisteen tappiota. Voimasuhteet eivät olleet mihinkään muuttuneet, vaan Honka oli edelleen parempi luvuin 79-59. Pronssiotteluun Visalaiset joutuivat ilman tehokasta sentteriä Tuukka Vikkiä, joka loukkasi välieräottelun alussa nilkkansa, eikä näin olen pystynyt pelaamaan. Hyvä taistelun pojat kuitenkin virittivät, sillä ottelu Sipoolaista Hukkabaskettia vastaan oli äärimmäisen tasainen ja jännittävä. Loppuminuuttien harmittavat ohiheitot niin korin alta kuin kauempaakin ratkaisivat tällä kertaa ottelun Sipoon Hukkien eduksi. Lopputulos 71-68.

 

13.9.2010
Koriksen sääntömuutoksista nyt tuhti sääntöpaketti Basket.fi sivustossa
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulivat voimaan 1.7.2010 alkaen.

Näkyvin muutos on kolmen pisteen heittokaaren siirtyminen puoli metriä nykyistä kauemmaksi eli 6,25 metristä 6,75 metriin (Huom! Sivurajan suuntaisella suoralla osuudella etäisyys on 6,60 m).

Muut huomattavat muutokset ovat kolmen sekunnin alueen muuttuminen suorakaiteen muotoiseksi ja korin alle tuleva ”törmäysvirheestä vapaan alueen” puoliympyrä.

Basket.fi sivuston paketissa myös koripallon viralliset pelisäännöt, kooste muutoksista sekä FIBA.n tulkinnat pelisääntöihin. Kannattaa tutustua.

Tästä linkistä Basket.fi sivuston sääntöpakettiin....

PakVi Stars valloitti kauden aluksi miesten seuramestaruuden.

13.9.2010
Miesten Pakilan Visan mestaruus PakVi Starsille.

Pakilan Visan kolme miesten joukkuetta ratkaisi keskinäisessä turnauksessa Pakilan Visan miesten seuramestaruuden. Mukana olivat alueen miesten 3. divisioonassa pelaava PakVi I, miesten 4. divisioonassa pelaava PakVi Stars ja tälle kaudelle miesten 5. divisioonaan ilmoittautunut PakVi 36ers.

Alueen nelosdivisioonassa pelaava PakVi Stars joukkue nousi miesten seuramestariksi kukistettuaan sekä nuorten miesten PakVi 36ers joukkueen että Pakilan Visan ykkösjoukkueen . Turnaus seuramestaruudesta pelattiin sopivasti sarjakauden kynnyksellä Mäkelänrinteen uintikeskuksen palloiluhallissa.

Ottelutulokset:

PakVi 1-PakVi 36ers71-59
PakVi 36ers-PakVi Stars57-73
PakVi Stars-PakVi 163-51


 

24.5.2010
Koriskauden päättäjäiset Mäkelänrinteessä

Koripallojuniorit viettivät jälleen perinteisesti kauden päättäjäisiä Mäkelänrinteen uimahallilla. Ohjelmaan kuuluivat tietysti 3:3 pelit, palloiluliikkarilaisten tehtävärata, uinti sekä ottelu valmentajat vastaan pelaajat All Stars ottelu. Ja lopuksi tietysti jaettiin palkintoja kauden aikana ansioituineille pelaajille. Vuoden tyttöjuniorina palkittiin B-tyttöjen Susan Demirtas ja poikajuniorina B-poikien Mikko Nurmi. Vuoden nuori valmentaja palkinnon sai Ella Söderlund ansiokkaasta toiminnasta palloiluliikkareiden vastuuohjaajana. Kauden ilopillerinä palkittiin tytöistä A-juniori Marina Shbib ja pojista Toni Backman.

Lisää tapahtumasta tästä linkistä....

17.5.2010
A- ja B-juniorit turnauksessa Göteborgissa

Pakilan Visan A-tytöt ja -pojat sekä B-tytöt ja -pojat osallistuivat kansainväliseen koripallon junioriturnaukseen 13.-16.5.2010 Göteborgissa Ruotsissa. Turnauksen nimi on Göteborg Basketball Festival ja se on yksipohjoismaiden suurimmista junioriturnauksista.

Joukkueiden ottelutulokset ja lisää turnauksesta voit lukea turnauksen matkakertomussivulta tästä linkistä....

 

 

Klikkaa kuvaa suuremmaksi....
Poikien hopeajoukkue 3.s div.aluefinaaleissa

10.5.2010
Aluefinaalit tuotti minipojille hopeamitalit

Minipoikien joukkue selvitti hienosti tiensä alueen 3.s divisioonan finaaleihin. Valitettavasti osa mukaanselvinneistä joukkueista ei kuitenkaan finaalitapahtumaan osallistunut ja 3.s divisioonan mestaruus ratkaistiin Pakilan Visan ja LoUBasketin välillä. Koska LoU ei ollut päässyt mukaan alueen sarjassa parhaalla joukkueellaan 1.s divisioonan aluefinaaleihin antoi se mahdollisuuden Lohjalle käyttää parhaita pelaajia myös 3.s divisioonan finaaliotteluissa. Tällöin Visan hyvin kauden aikana kehittyneille pelaajille ei valitettavasti jäänyt edes yllätyksen mahdollisuutta pelissä 3.s divisioonan aluemestaruudesta. Loppuottelun tulos lohjalaisille 100-32.

Kausi paketissa, kultaa kaulassa.
Sherwoodin mestarit kultakylvyssä.

 

2.5.2010
Kultaa Keravalta Korikirahveille!

Mikropoikien joukkue "Korikirahvit" päätti kautensa kultaisiin mitaleihin Keravalla 2.5. järjestetyssä Sherwoodin iloisessa mikroturnauksessa.

Visalaiset marssivat finaaliin voittamalla Kori-80/01-joukkueen 62-16 ja Klaukkalan NMKY:n 44-21.

Loppuottelussa KaVo:n ja LoKoKo:n peitonnut isäntäjoukkue Kori-80 pyristeli tasatilanteessa 10 minuuttia, mutta sitten Korikirahvien peli alkoi kulkea. Lopputuloksena voitto 56-22 ja mestareille kuuluva suihku peliasut päällä!

Lisää pojat 2000 joukkueen sivuilta....

 

B-poikien kultajoukkue.
A-poikien pronssijoukkue

18.4.2010
B-pojille kultaa ja A-pojille pronssia koripallon 2-div. aluefinaaleissa

B-poikien koripallojoukkue voitti 16.-18.4. pelatun 2-divisioonan aluefinaalimestaruuden. Loppuottelussa Honka 2.n joukkue kärsi Visan pojille tappion lukemin 66-54. Pakilan Visan menestystä täydensi A-pojat, jotka käänsivät edukseen värikkään pronssiottelun Torpan Poikien joukkuetta vastaan 68-51.

B-poikien semifinaaliottelussa Pakilan Visan taisteleva joukkue voitti EBT.n 80-64 ja tie loppuotteluun oli selvä. Vastaavasti A-poikien semifinaalissa Porvoon Tarmo oli Pakilan Visaa parempi luvuin 72-61.

19.3.2010
Koripallon erotuomarin peruskurssin suoritti 14 visalaista.

Koripallo sai 14 uutta visalaista erotuomaria, kun seuramme koripallojaosto järjesti yhdessä Koripalloliiton kanssa koripalloerotuomarin peruskurssin.

Pukinmäen peruskoululla pidettylle kurssille osallistui myös muutamia toisten seurojen erotuomarikoulutettavia. Kurssin kouluttajana toimi lukuisia koripalloerotuomareiden koulutustilaisuuksia pitänyt Teemu Ketola.

Kurssi pidettiin kahtena iltana joihin kuului jälkimmäisenä iltana 1 ½ tunnin saliharjoittelujakso. Yhteensä kurssin kesto oli kuusi tuntia.

Toivottavasti saamme näistä tuomareista suurimman osan toimimaan myös käytännön tuomaritehtävissä eteläisen alueen juniorisarjoissa.

Kuva tytöt -97 joukkueen ottelusta EBT Blue joukkuetta vastaan.

1.2.2010
Neljä joukkuetta mukana Ricoh-turnauksessa Vantaalla

Vantaalla 29.-31.1.2010 pelattuun Ricoh turnaukseen osallistui Pakilan Visasta neljä joukkuetta. Turnaus järjestettiin jo 11:nnen kerran järjestäseurana PuHu Juniorit. Yhteensä Visan neljä joukkuetta pelasi viikonlopun turnauksen aikana 20 ottelua. Vaikka suurta menestystä joukkueet eivät saavuttaneetkaan, niin riemuita osattiin niistä sykähdyttävistä hetkistä ja niukoista voitoista joita mm. tyttöjen -97 ja poikien -98 joukkue saavutti.

Pakilan Visasta turnauksessa oli mukana B-poikien, Tytöt 1997, Tytöt 1999 ja Pojat 1998 joukkueet:

Tulokset tästä linkistä....

10.12.2009
Palloiluliikkareilla pikkujoulutapahtumat

Pakilan ala-asteella ja Oulunkylän ala-asteella pidettiin palloiluliikkariryhmien pikkujoulutapahtuma. Tapahtumassa lapset suorittivat ensin liikunnallisen tehtäväradan, jonka jälkeen ohjelmassa oli juttelua ja laulua Korvatunturilta saapuneen joulupukin kanssa. Ja lopuksi vielä joulupukin mukanaan tuoman säkin sisältö jaettiin lapsille.

Palloiluliikkareissa on syksyn aikana neljässä ryhmässä ollut noin 70 lasta. Keväkauden ryhmiin mahtuu vielä uusia lapsia mukaan lukuunottamatta Pakilan ala-asteen 5-6 vuotiaiden ryhmää. Lisätiedot ja ilmoittautuminen palloiluliikkareiden sivulta....

22.11.09
Korikirahveilla kova tahti Kouvolan Nordea-turnauksessa

Mikropoikien koripallojoukkue osallistui Kouvolassa 21.-22.11. syyskauden kovatasoisimpaan turnaukseen Suomessa. Maamme parhaimmiston joukossa pojat taistelivat 2 voittoa ja 3 tappiota sijoittuen sarjansa seitsemänsiksi.

Viikonloppu oli täynnä iloista yhdessäoloa. Pojat käyttäytyivät hienosti, pysyivät aikatauluissa ja oppivat paljon uusia asioita.

Tästä joukkueen sivuille....

4.10.2009
Pallotellen koulutuksessa innostunut osanotto

Pakilan Visa järjesti ohjajille yhteistyössä ESLU:n kanssa Pallotellen liikuntakoulutuksen. Kuuden tunnin ajan Pukinmäen peruskoulun liikuntasalissa ahertivat lähinnä Visan pienempien lasten ohjaajat ja valmentajat. Mukana oli ilahduttavasti myös uusia ohjaajan uralle pyrkiviä nuoria. Koulutuksesta vastasi Marjatta Pekkala SLU:sta.

Päivän aikana tutustuttiin monipuolisesti siihen, mitä kaikkea erilaisilla palloilla voi tehdä lasten ja miksei aikuistenkin liikuntaharrastuksissa. Erilaiset kilpailut ja leikit kiehtovat lapsia. Ohjelmassa olikin runsaasti esim. koripalloharjoituksiin soveltaen sopia harjoitteita. Ja mikä parasta, ohjaajat saivat tässä koulutuksessa toimia demoryhmänä, joten hauskaa ja erilaisia haasteita riitti lähes koko päivän ajaksi innokkaalle ohjaajajoukolle

27.9.2009
B-pojille hopeaa Sipoon Susiturnauksessa.

Pakilan Visan B-pojat osallistuivat la 26.9. Sipoossa Hukkabasketin järjestämään neljän joukkueen kutsuturnaukseen. Poikien alkukausi on ollut hankala loukkaantumisten vuoksi, mutta mukaan lähti seitsemän pelaajan iskuryhmä. Turnaus oli samalla hyvä katsaus tulevaa kautta varten, koska osallistuvista joukkueista myös Hukkabasket sekä Porvoon Tarmo ovat ilmoittautuneet eteläisen alueen II-divariin.

Turnauksessa pojat saavuttivat kaksi voittoa ja yhden tappion. Ja tuo tappio oli pienin mahdollinen yhden pisteen tappio Loviisan Hokkibaskettia vastaan. Voitolla pojat olisivat voittaneet turnauksen, mutta joka tapauksessa hieno saavutus taistelevalta joukkueelta.

Koripalloliiton eteläisen alueen seurat vastaanottivat pallot jaettaviksi kouluille.
Kuva: Koripalloliitto

22.9.2009
Pakilan Visan nimikkokoripallot kymmenelle koululle

Koripalloliitto jakoi jäsenseurojensa kanssa Etelä-Suomen kouluille yhteensä 5000 koripalloa koululaisten käyttöön. Myös Pakilan Visa sai jakaa nimikkopallonsa kymmenelle koululle toiminta-alueellaan. Vilskettä pallojen kanssa tulee vielä riittämään, niin innostunutta oli vastaanotto eri kouluilla.

Pallojen jaon yhteydessä sovittiin lähemmästä koripalloyhteistyöstä koulujen kanssa. Pakilan Visan valmentajat tulevat pitämään osalla kouluista koripallon näytetunteja. Myös koulujen iltapäiväkerhotoiminnan järjestämistä eri kouluilla tutkitaan.

9.9.2009
Korisjuniorit Kisakeskuksessa lajileirillä

Jo useana syksynä ovat Pakilan Visan koripallojuniorit viettäneet yhden viikonlopun Kisakeskuksen urheiluopistolla laji- ja oheisharjoittelujen parissa. Niin myös tänäkin syksynä, tällä kertaa heti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viikoloppu sujuikin mukavasti koriksen laji- ja oheisharjoittelun parissa. Mukanaolleet ehtivät lisäksi harrastaa mm. frisbeegolfia ja yösuunnistusta.

Lue lisää.....

31.08.2009
A-pojille ja B-tytöille hopeamitalit EHBT-turnauksessa

A-pojat sekä B-tytöt selvittivät tiensä tiukkojen vaiheiden jälkeen loppuotteluihin Suomen suurimmassa junioreiden koripalloturnauksessa Espoossa. Molemmissa loppuotteluissa tosin vastustaja oli parempi, mutta kaikesta huolimatta hieno saavutus joukkueilta kesätauon jälkeen. A-pojat 2 sarjassa Ura basket oli niukasti parempi koriluvuin 53-46 ja B-tyttöjen vastustaja Pussihukat voitti ottelun kahdeksan pisteen erolla 45-37. Turnauksessa Visan A-tytöt selviytyivät A-tytöt 2 sarjassa viidenneksi ja B-pojat kilpasarjassa sijoille 17-24. Mukana turnauksessa oli ottelukokemusta hankkimassa myös Visan minitytöt.

Lue lisää ja Visan joukkueiden tulokset tästä linkistä....

Päivän nopeimmat kuskit: Keskellä voittaja Petri Lehtimäki, vasemmalla toiseksi tullut Samuli Suomi ja oikealla kolmanneksi kaasutellut Erkki Söderlund.

1.6.2009
Korisvalmentajilla ja jojoilla vauhdikkaat kauden päättäjäiset

Korisvalmentajat ja joukkueenjohtajat testasivat taitojaan Formula-Carting kuskeina kauden päätöstilaisuudessa Helsingin Formula Centerin tiloissa Myllypurossa. Neljässä ryhmässä suoritettujen lämmittely- ja aika-ajojen jälkeen ajettiin finaalit. A-finaalin nopein kuski oli A-poikien valmennustiimin Petri Lehtimäki. Myös muissa finaaleissa nähtiin vauhdikkaita ja jännittäviäkin taistoja. Valmentajien ja jojojen ilta päättyi tällä kertaa illalliseen Ravintola Nyyrikissä Käpylässä.

Tästä tuloksiin ja lisäkuviin tilaisuudesta....

Väsyneet, mutta onnelliset C-tytöt Lisebergin huvipuistossa su 24.5.

21.-24.5.2009
C-tytöillä huikeat otteet Göteborg Basketball Festivaleilla !

Pakilan Visan tytöt-95 joukkue sijoittui lopulta sijoille 5.-8. kaikkiaan 44 joukkueen c-tyttösarjassa Göteborgissa. Vasta Ruotsin johtava 95-joukkue, turnausvoittoa puolustava transnationaaleista ja maahanmuuttajataustaisista tukholmalaisista koostuva Akropol BBK pudotti visalaiset jatkosta pistein 27-12. Väsyneet suomalaiset taistelivat myöhäisottelussa erän verran hienosti, mutta lopulta taitavammat vastustajat olivat askeleen edellä.

Sunnuntaina joukkue sulatteli menestystään Lisebergin huvipuiston hurjissa laitteissa ja onnea riitti myös suklaisissa onnenpyörissä! Kotiin joukkue saapuu lentäen myöhään illalla.

Aikaisemmin lauantaina visalaiset pelasivat todellisen nitro-matsin KFUM Blackeberg Rödiä vastaan. Levypallopelissä suomalaiset olivat parempia ja lopullisen niitin löi Emilie murtautumalla korille läpi vastustajan väsyneen puolustuksen. Lukemin 30-28 PakVi jatkoi tarunomaista taivallustaan.

Ensimmäinen A-finaaliottelu 08 Söder White Starsia vastaan oli täystyrmäys. Visalaiset eivät päästäneet tukholmalaisia yhteenkään kunnolliseen heittopaikkaan ja joukkue sai ensimmäisen erän aikana vain yhden korin! Oman lohkonsa tappioitta voittaneet ruotsalaiset olivat ihmeissään. Loppu meni nautiskellessa, heitot putosivat flow-tunnelmissa ja PakVi:lle kirjattiin makea 37-20 voitto.

Perjantaina PakVi:n C-tytöt lunastivat paikkansa A-finaalehin kaatamalla ratkaisuottelussa maineikkaan ruotsalaisseura Blackeberg Vitin 39-15.

Heti alkuminuuteista lähtien suomalaiset lähtivät karkuteille hyvällä joukkuepelillä Emilien ja Neneh'n johdolla. Meri yllätti parilla tarkalla kolmosella ja loppulukemat sinetöi viimeisellä sekunnilla Taru.

Alkulohkon ensimmäisissä otteluissa kesäinen torstai-päivä toi mukanaan kiihkeän 15-22 tappion Lindomelle ja makean 37-10 voiton Skuru IK:sta.

Tästä alkulohkon ottelutulokset....

Tästä A-finaaliotteluiden tulokset....

16.-17.5.2009

Korikirahveilla aurinkoinen kansainvälinen debyytti

Pakilan Visan 2000-01-syntyneet pojat päättivät koriskautensa yhdeksän pojan ja 12 huoltajan voimin tehtyyn peli- ja kulttuurimatkaan Viroon. Lauantaina juostiin kilpaa kellon kanssa, pelattiin kaksi ystävyysottelua Keilassa paikallisia LHSK-99 ja LHSK-98 joukkueita vastaan, uitiin upeassa Tervisekeskuksen hallissa ja seikkailtiin pimenevässä Tallinnan vanhan kaupungin illassa.

Sunnuntaina pojille ja perheille jäi vielä vapaa-aikaa Tallinnassa ja risteily Baltic Princessillä. Onnistunut ja aurinkoinen reissu, pelien osalta voisi luonnehtia Väinö Linnaa mukaillen "Eesti Vabariik voitti, mutta toisena maaliin tuli pieni, mutta sisukas Suomi!"

Tästä pojat 2000-2001 joukkueen sivulle....

Anniina hyökkää kohti vastustajaa. Mutta hetkinen, eihän tämä ole korismatsista.....?

15.5.2009
A-tytöt pelimatkalla Viron Rakveressa

A-tytöt osallistuivat Viron Rakveressa pelattuun junioriturnaukseen. Turnaustuliaisina oli kakksosija kun loppuottelussa voiton vei S ja S joukkue vain neljällä pisteen erolla Visan tyttöihin. Rakveren matkalla tyttöjen ohjelmassa oli mm. kylpylässä käynti ja tutustuminen keskiaikaiseen linnaan.

Tästä lisää kuvia matkalta....

C-tytöille hopeaa.......
..... ja B-pojille pronssia Tampereen NMKY:n turnauksessa

9.-10.5.2009
Menestystä TaNMKY-turnauksesta: C-tytöille hopeaa, B-pojille pronssia!

Pakilan Visan tyttöjen -95 (C-tytöt) joukkue saavutti hopeaa ja poikien -94 (B-pojat) joukkue pronssia Tampereen NMKY:n turnauksessa. Alkusarjassaan Visan tytöt voittivat Uudenkaupungin Korihaiden joukkueen 39-25. Alkusarjan toisessa ottelussa BC Nokiaa vastaan Visan tytöt esittivät vauhdikasta, taidokasta ja yritteliästä peliä, joten lopputuloskin oli reilu voitto 44-12. Semifinaaliottelussa Tampereen Pyrinnön joukkue kärsi Visan tytöille tappion luvuin 39-18. Finaalissa sitten Visan joukkue oli yllättää ennakkosuosikki Raholan Pyrkivän kovaotteisessa ja viihdyttävässä finaalissa. Lopputulos kuitenkin Raholalle 35-31.

B-pojat aloittivat savottansa paikallista Tampereen NMKY:n White-joukkuetta vastaan. Stadilaiset eivät kunnioittaneet isäntiään, vaan rynnistivät selvään 51-25 voittoon. Illan toisessa ottelussa joukkue lähti tavoittelemaan lohkovoittoa Klaukkalan NMKY:tä vastaan. Pelissä nähtiin kovaa vääntöä puolin ja toisin. Jännittävien loppuvaiheiden jälkeen Pakilan pojat suoriutuivat hienoon 39-33 voittoon. Tulos takasi joukkueelle paikan sunnuntaiksi mitaliotteluihin pelaamaan sijoituksista 1.-3. Ensimmäisessä mitalipelissä kovan taistelun jälkeen PakVi joutui taipumaan Vaasan Salamalle 23-26. Tampereen Pyrinnön 93/94-joukkue osoitti vahvuutensa jälkimmäisessä finaalisarjan ottelussa voittamalla 55-25. Pakilan Visalle arvokkaat pronssimitalit.

Juha Lujasen ja Petri Lehtimäen neuvot olivat tarpeelliset aikalisällä.

9.5.2009
A-pojille pronssia 3-divisioonan aluefinaalissa

A-pojat kävivät huippujännittävän ottelun A-poikien 3-divisioonan aluefinaaleiden semifinaalissa Rekolan urheilijoita vastaan. Joukkueet eivät saaneet eroa toisistaan varsinaisella peliajalla. Joukkuevirheiden ollessa täynnä pääsivät molemmat joukkueet jatkoajalla yrittämään ratkaisua vapariviivalta. Molempien joukkueiden hermoillessa vapareissa pääsi Rekolan pojat kuitenkin kuittaamaan pelitilannekorilla itselleen yhden pisteen voiton lopputuloksen ollessa 69-68. Näin ollen Rekola loppuotteluun ja Visan pojille suoraan pronssimitalit, koska HNMKY:n joukkue ei pystynyt turnaukseen osallistumaan.

04.05.2009
Junioreiden koriskauden päättäjäisiä vietettiin Mäkelänrinteessä

26 joukkuetta pelasi innokkaasti 3:3 pelejä kun juniorijoukkueet viettivät koriskauden päättäjäisiä Mäkelänrinteen palloiluhallissa. Mukana olivat tällä kertaa myös 3-6 vuotiaat palloiluliikkarilaiset, jotka testasivat kauden aikana opittuja taitoja omalla taitoradallaan. Kaiken kruunasi päivän päätteeksi pidetty pakintojenjakotilaisuus, jossa palkittiin mm. vuoden tyttö- ja poikajuniori. Vuoden tyttöjunioriksi valittiin A-tyttöjen joukkueesta Nelly Söderlund ja poikajunioriksi B-poikien Matias Savolainen.

Lisää tapahtumasta tästä linkistä....

Katso viime vuosien palkitut tästä linkistä....

26.4.2009
A-tytöt aluefinaalissa pronssille

A-tyttöjen joukkue saavutti pronssimitalit 2.divisioonan aluefinaaleissa. Semifinaalissa ToPoLan joukkue oli Visan tyttöjä parempi selkein lukemin 80-52. Jännittävässä pronssiottelussa tytöt kohtasivat tutun vastustajansa LePyn Leppävaarasta. Loistava taistelu ja etenkin kolmannen erän päättäväisyys ratkaisi tällä kertan voiton Visan tytöille lukemin 75-55.

A-pojille hopeaa Lahden Easter-turnauksessa.

12.4.2009
Lahden Easter-turnauksessa A-pojille hopeaa ja B-pojille pronssia.

Lahdessa pääsiäispyhinä pelatussa koripallon Easter-turnauksessa pääsivät A-pojat Fun-sarjan loppuotteluun. Tuttu vastustaja Honka 91 Espoosta oli kuitenkin loppuottelussa parempi koriluvuin 55-46. Myös B-pojat taistelivat omassa sarjassaan hienosti. Tuloksena kotiintuomisina pronssimitalit. Pronssiottelussa kaatui Hyvinkään Pontevan joukkue 29-22. Turnauksessa oli mukana myös Pakilan Visan A-tyttöjen joukkue. Sarjassaan joukkue sijoittui sijoille 5-9.

Ottelutulokset löydät tästä linkistä....

Joy Games tapahtumassa palkittiin kaikki pelaajat.

8.2.2009
JoyGames tapahtumassa mukana mini- ja mikrotytöt

Vantaan Martinlaaksossa la 7.2. TUL:n JoyGames tapahtuman yhteydessä pelatussa 3:3 koristurnauksessa oli Visasta mukana mini- ja mikrotyttöjä. 3:3 otteluita pelattiin tiiviiseen tahtiin siten, että kaikilla joukkueilla oli 4-5 ottelua. Kaikki pelaajat palkittiin turnauksen jälkeen mitaleilla, mutta myös voittajat kussakin sarjassa saatiin selville.

Tästä linkistä lisää kuvia ja turnaustulokset....

Mitalit ansaittiin kovalla yrittämisellä.

1.2.2009
C-pojille pronssia Ricoh-turnauksessa

Pakilan Visan C-poikien (96) joukkue osallistui 30.1-1.2.2009 Pussihukkien RICOH-turnaukseen. Pojat pelasivat C-pojat (96) Challenger -sarjassa, mihin oli ilmoittautunut yhteensä viisi joukkuetta. Joukkue sijoittui omassa sarjassaan hienosti kolmanneksi voitettuaan pronssiottelussa Kori-80.n joukkueen Keravalta lukemin 52-25.
 

Pojat 2000 joukkueelle hopeaa Malmin turnauksessa....
.... ja pojat 1994 joukkueelle pronssia Salon turnauksessa.

8.1.2009
Korikirahveille (pojat 2000) hopeaa Malmin ja B-pojille pronssia Salon turnauksissa.

Pakilan Visan 2000-01 syntyneet pojat yllättivät iloisesti heti uuden korisvuoden alkajaisiksi 2.-3.1. Malmi Basket turnauksessa. Kolmella voitolla joukkue marssi aina finaaliin asti. Loppuottelussa PuHu West oli kuitenkin taitavampi. Palkinnoksi taistelusta Korikirahvien kaulaan pujotettiin hopeiset mitalit.

Lue turnausjuttu tästä linkistä....

1993-1994 (B-pojat) aloittivat uuden korisvuoden osallistumalla Salon Vilppaan järjestämään Adidas Tounament-turnaukseen. Alkusarjassaan Visan pojat selvisivät toiseksi ja pääsivät mitalipeleihin. Välierässä vastassa ollut ToPon joukkue oli kuitenkin Visan poikia parempia. Kuitenkin pronssiottelussa pojat voittivat jo toistamiseen järjestävän seuran Salon Vilppaan joukkueen, ja näin olleen pronssimitalit matkasivat poikien mukana Helsinkiin.

Lue turnauskertomus tästä linkistä....

Pojat 2000 joukkue Flamingon kylpylässä.

21.12.2008
Korikirahvit polskivat Flamingon kautta lomalle

Vuonna 2000-syntyneet korispojat päättivät vauhdikkaan syyskautensa kylpylä Flamingon aalloissa. Pojat (ja isät) laskivat hurjissa liukumäissä, hyppivät tornista, pelasivat vesipalloa ja kylpivät muutenkin pois korissyksyn hiet. Parasta poikien mielestä oli se, että he saivat temmeltää kylpylässä yhdessä hyvien jengikavereiden kanssa.

Kylpemisen jälkeen väsyneet uimarit nauttivat nykyaikaisen jouluaterian paikallisessa Hesburgerissa. Poikien joululoma jää tällä kertaa lyhyeksi, sillä joukkue osallistuu heti uuden vuoden alkajaisiksi Malmi-basket turnaukseen

Tästä pojat 2000 joukkueen sivulle....

"Tonttukoriksen" kautta joulutauolle.

20.12.2008
Tonttukoris vauhditti koriksen pelaajat joulutauolle.

Lauantaina 20.12. pelattiin tonttukorista Maunulan liikuntahallissa. Mukana oli 16 pelaajaa C-tytöistä ja B-pojista. Pelitapana oli 3 vs 3 ja sääntöinä katukorisssäännöt. Ihan tonttuiluksi ei homma mennyt vaan tsemppiä ja hyviä suorituksia näkyi kentällä ihan kaikilla joukkueilla, vaikka takana oli melkein jokaisella raskas talkootyöpäivä. Parhaiten tonttuili joukkue E, joka keräsi 8 pistettä eli voitot (tosin viimeisen voiton jatkoajalla) jokaisesta pelaamastaan pelistä.Joukkueessa pelasivat Elias, Sointu ja Jasmin.

Pakilan Visan kuntokorisnaiset ennen ottelua.

26.11.2008
Kuntokorisnaisilla ensimmäinen ottelu

Pakilan Visan naisten kuntokorisjoukkue on harjoitellut innokkaasti jo lähes parin vuoden ajan. Lähinnä Visan junioripelaajien äideistä koostuva joukkue pelasi lauantaina 22.11. ensinmäisen ihan oikean ottelun kun joukkue matkusti EBT:n vieraaksi Espooseen. Tasainen ja jännittävä ottelu päättyi lopulta EBT:n kymmenen pisteen voittoon lukemin 35-25. Kuntokorisnaisten talvikauden harjoitusvuoro on kerran viikossa perjantaisin klo 18:30-20 Metsolan ala-asteella.

Tästä kuntokorisnaisten omalle sivulle....

Neneh Sidibeh, Tyson Pattersson ja Tiina Lybeck.

30.1.2008
ToPo tarjosi jälleen Korisliigan ottelun Visalaisille.

Viitisenkymmentä visalaista oli vastannut ToPon liigajoukkueen kutsuun ja oli kannustamassa Töölön Kisahallissa ToPoa murskavoittoon Joensuun Katajasta. Näyttäviä alley-uuppeja ja donkkeja nähtiinkin ottelussa tukuttain, sillä niin heikkoa oli joensuulaisten puolustus. Siitä puolustuksesta ei juurikaan kannata junioreidemme oppia ottaa. Oppia kuitenkin kannattaisi junioreidemme näistä peleistä useamminkin hakea. Katsomallahan voi aina jotain koriksestakin oppia.

Lisää ottelutapahtumasta....

B-pojille TUL.n mestaruushopeaa.

7.1.2008
Juniorijoukkueita mukana Äänekosken Huiman loppiaisturnauksessa. B-pojille TUL:n mestaruushopeaa.

Pakilan Visan juniorijoukkueet osallistuivat loppiaisviikonloppuna 4.-6.1.2008 Äänekoskella Äänekosken Huiman järjestämään turnaukseen. Turnaus oli samalla juniori-ikäisten avoin TUL:n mestaruusturnaus. B-poikien sarjassa joukkueemme voitti alkusarjan puhtaalla pelillä ja selvitti tiensä ikäluokan loppuotteluun. Loppuottelu oli jo kääntymässä Visan pojille, mutta vastustajan Joensuun Katajan loppurynnistys oli sen verran vahva, että ottelun lopussa taululla olivat Joensuun voittolukemat 30-24.


Tästä linkistä turnaustuloksia ja kuvia turnauksesta....

16.3.2008
B-tytöt ja pojat turnausmatkalla Wienissä

B-tytöt ja B-pojat osallistuivat Itävallan Wienissä pelattuun yhteen euroopan suurimpaan junorikoripalloturnaukseen. Ottelut käynnistyivät tiistaina 18.3. ja turnaus päättyi lauantaina 22.3. Turnauksesta tehtiin joukkueiden nettisivuille matkakertomukset.

Lue tyttöjen matkakertomus tästä linkistä....

Lue poikien matkakertomus tästä linkistä....

B-tyttöjen 1. joukkue pääsi mukaan jatkopeleihin. Lohkovoitto varmistui kun joukkue voitti Nieder-Olmin joukkueen 45-17. Joukkue kuitenkin putosi ensimmäisessä pudotuspelissä jatkosta.

Myös B-tyttöjen 2. joukkue meni jatkopeleihin lohkokakkosena. Ratkaisevassa ottelussa Visan tytöt voittivat USV Hallen joukkueen 58-11. Kuitenkin myös tyttöjen 2. joukkueen tie katkesi ensimmäiseen pudotuspeliin.

B-pojat sen sijaan karsiutuivat alkusarjan jälkeen jatkosta. Jännitysottelu lohkovoittajaa vastaan oli kuitenkin pojilta vahva näyttö taistelutahdosta. Tämän jälkeen pojat pelasivat kuitenkin kaksi ystävyysottelua saksalais- ja tanskalaisjoukkuetta vastaan.

Joukkueet ryhmäkuvassa keisari Frans Josefin patsaalla.

17.12.2007
A-, B- ja C-junioreiden 3 : 3 katukoristurnauksessa tiukkoja otteluita

Avoimet TUL:n Etelä-Suomen alueen 3:3 katukorismestaruudet ratkottiin Mäkelänrinteen uintikeskuksen palloiluhallissa sunnuntaina 16.12. Turnauksessa käytiin 30 ottelua A-, B- ja C-junioreiden ikäluokissa. Samanaikaiset koristapahtumat veroittivat jonkin verran osanottajia, mutta siitä huolimatta hallissa käytiin hienoja kamppailuja.

Voittajat saatiin kuitenkin selville. Voittajiksi selviytyivät sellaiset joukkueet kuin BC Karvajalat, Timon Pahisposse, Röllit, Tikrut ja Akilles.

Tulokset ja kuvia tapahtumasta turnaussivulta....

Nelli ja Alichia vauhdissa.
B-tyttöjen joukkue valmentaja Sanna Sinisalon kanssa.

14.10.2007
B-tytöt selvittivät tiensä valtakunnalliseen I divisioonaan

B-tyttöjen joukkue osallistui 13.-14.10. Turussa SM-sarjan karsintoihin. Tytöt sijoittuivat karsinnassa kolmanneksi kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Tytöt voittivat selvästi Orimattilan Jymyn lukemin 53-28 ja jatkoajalla Kouvolan Kouvot lukemin 63-60. Tappiot tulivat selkeästi tämän karsintalohkon kahdelle parhaalle joukkueelle Turun Riennolle, 33-81 ja Tapiolan Hongalle, 31-104.

Valtakunnallinen I divisioona pelataan kymmenen joukkueen kaksinkertaisena sarjana.

5.8.2007
Poikien kolme joukkuetta mukana Tampereella Delfin Basket turnauksessa

Perinteiseen, yhteen Suomen suurimmista junioreiden koripalloturnauksista osallistui 2.-5.8. Pakilan Visasta kolme poikien joukkuetta. Pelillinen menestys otteluista jäi vaatimattomaksi, mutta jälleen saatiin mukavia pelikokemuksia aikaiseksi ennen kauden alkua. Mukana Tampereella olivat B-poikien, pojat -94 ja pojat -96 joukkueet. Turnauksen aikana pojat olivat mukana myös turnauksen oheistarjonnassa, kuten kisadiscossa, miesten Suomi-Ruotsi maaottelussa sekä Särkänniemen huvipuistossa.

Tästä Delfin Basket turnauksen kotisivulle....

Timo Oksanen nappaa levypallon.
Nuorempien valmentajien vene matkalla kohti Espoon rajaa.

6.6.2007
Valmentajat ja joukkueenjohtajat kauden "päättäjäisristeilyllä".

Seuran koripallovalmentajat ja joukkueenjohtajat päättivät kauden komeasti risteilemällä kahdella kirkkoveneellä Länsi-Helsingin saaristossa. Helteinen sää suosi soutajia ja mereltä päin tuli katsastettua niin pääministerin kesäasunto kuin presidentin virka-asuntokin. Vauhtiakin veneissä riitti. Toisen veneen innokkaat tahdinmäärääjät Annikka ja Santtu vetivät "lastenairoilla" sellaista tahtia, että muun porukan penkit ei tahtoneet ehjinä pysyä. Ja "nuorisoveneenkin" vauhti oli sellainen, että eivät huomanneet kääntyä kotiinpäin, kuin vasta Espoon puolella.

Lue lisää....

Marika Vilanen Koripalloliitosta koulutti uusia erotuomareita.

12.4.2007
Erotuomarikurssin suoritti 24 visalaista

Uusia erotuomareita koulutettiin seuran koripallojaoston järjestämällä kurssilla 11.4.-12.4. Kurssi sisälsi 4,5 tuntia teoriaa ja 1,5 tuntia käytännön opetusta salissa. Kurssin pääkouluttajana toimi koripalloliiton aluepäällikkö Marika Vilanen. Kurssin osallistujista suurin osa oli B-juniori-ikäisiä tyttöjä ja poikia. Ilahduttavasti mukana oli myös kolme naisten joukkueen pelaajaa. Kurssipaikkana toimi Pirkkolan uimahallin kokoustilat ja Pakilan ala-asteen liikuntasali.

22.4.2008
Tytöt 1995 ja pojat 1994 joukkueet turnausmatkalla Eskilstunassa

Tyttöjen 1995 ja poikien 1994 joukkueet osallistuivat Ruotsissa Eskilstunassa pelattuun Billy`s Basket Cupiin. Turnaus pelattiin 18.-20.4. Alkusarjassa tytöt kohtasivat EB Hallbyn, Täbyn ja Tyresön joukkueet. Näissä otteluissa tytöt kärsivät vain yhden kolmen pisteen tappion Täbyn joukkueelle. Paikka A-finaaleissa tytöille. A-finaaleiden ensinmäisellä kierroksella Visan tytöt voittivat Stenungsundin joukkueen 31-18. Seuraavalla kierroksella lopulta loppuotteluun asti edennyt Högsbon joukkue oli Visan tyttöjä parempi vain seitsemällä pisteellä.

Pojat pelasivat alkusarjassaan EB.n Stenungsundin ja Haga/Haningen joukkueita vastaan. Pojat voittivat ensinmäisen ottelunsa, mutta sen jälkeen tuli alkusarjassa kaksi tappiota. B-finaaleiden ensinmäisessä ottelussa pojat hävisivät ottelunsa Tampereen NMKY.lle 31-46 ja ottelut poikien osalta turnauksessa päättyivät siihen. Molempien ryhmien sarjoissa oli mukana 24 joukkuetta.

Tästä tyttöjen 1995 joukkueen sivulle, jossa turnaustuloksia ja matkakuulumisia....

Tästä poikien 1994 joukkueen sivulle, jossa turnaustuloksia ja matkakuulumisia....

B-tytöille kultaa....
.... ja B-pojille hopeaa Tampereen NMKY.n turnauksessa.

23.5.2008
B-pojat toukokuussa mukana kolmessa turnauksessa. A-tytöille kultaa ja B-pojille hopeaa Tampereelta, A-pojille pronssia Porvoosta.

B-pojat osallistuivat aktiivisesti turnauksiin toukokuussa. Junior Basket turnauksessa Turussa pojat saavuttivat kolme voittoa ja kolmessa ottelussa tuli tappio. Turnauksessa oli mukana myös joukkueita Virosta joista toinen ottelu päättyi poikien voittoon ja toinen tappioon.

A-tyttöjen joukkue voitti Tampereen NMKY.n junioriturnauksessa kultaa häviämättä turnauksessa yhtään ottelua. Samassa turnauksessa B-poikien joukkue eteni loppuotteluun asti, mutta kärsi siinä selvän tappion Lappeenrannan NMKY.n joukkueelle.

Porvoon Tarmon järjestämässä Ensto-turnauksessa oli mukana A-pouikien ja kaksi B-poikien joukkuetta. Sarja pelattiin yhteisenä näiden ikäluokkien kesken. A-pojat saavuttivat kolmella voitolla pronssimitalit. B-poikien joukkueet sijoittuivat viidenneksi ja kuudenneksi. B-poikien ryhmässä oli mukana pelaajia myös seuran 1994 poikajoukkueesta.

Lisää turnauksista, mm. ottelutulokset joukkueiden sivuilta.

Tyttöjen 1995 joukkueelle hopeaa Suomen suurimmasta koripallon junioriturnauksesta.

31.8.2008
Espoossa Suomen suurin juniorikoripalloturnaus. Pakilan Visan tytöt -95 joukkueelle turnauksessa hopeaa.

Peräti 270 joukkuetta oli mukana Espoossa 29.-31.8. pelatussa EHBT-turnauksessa. Tämä joukkuemäärältään Suomen suurimmaksi turnaukseksi kohonnut turnaus sai vieraakseen myös neljä joukkuetta Pakilan Visasta. Parhaiten Visan joukkueista pärjäsi C-95 tyttöjen joukkue joka pääsi omassa sarjassaan loppuotteluun. Loppuottelussa tytöt taistelivat loistavasti, häviten Leppävaaran Pyrinnölle vain yhdellä pisteellä. Pakilan Visasta turnaukseen osallistuvat C-95 tyttöjen lisäksi A-tytöt, A-pojat, B-pojat -94.

17.11.2008
Koriksen junioreiden lajileirillä mukavaa menoa

Koripallojuniorit kokoontuivat jälleen 14.11. - 16.11. lajileirille Karjaan Kisakeskukseen. Leirille osallistui yhteensä 57 vuosina 1990 - 2000 syntynyttä junioria. Leirin ohjelma koostui monipuolisesta liikunnasta, jossa pääosassa oli tietysti koripallotaitojen opetteleminen.

1997-2000 syntyneistä seuramme junioreista saatiin leirille mukaan jo 13 lasta. Toivottavasti ensi vuonna näistä ikäluokista on mukana jo useampi seuran juniori. Ensi kaudella leiri järjestetään jo syyskuun alussa 4.9.-6.9. Varaa siis tuo viikonloppu jo nyt kalenteriisi.

Leirikertomus ja kuvia leirin omalta sivulta....

Kisakeskus sijaitsee läntisellä Uudellamaalla, luonnonläheisessä ja rauhallisessa ympäristössä Pohjan kunnassa Kullaanjärven rannalla. Ympäröivä luonto on vaihtelevaa metsäistä ja kallioista kangasmaastoa, joka sopii mainiosti ulkoiluun. Erinomaiset majoitusmahdollisuudet, toimivat täysihoitopalvelut sekä monipuoliset tilat liikunnan ja kuntoilun harrastamiseen muodostavat ympäristön, joka edesauttaa mielen ja kehon hyvinvoinnin saavuttamista.

Tutustu Kisakeskukseen tästä linkistä....

Sanna Kotkaslahti vetää harjoituksia Kisakeskuksen isossa salissa. Pienenmpien harjoituksissa piti löytää oikean numeroinen "päähine".